En jotenki anna itteni olla onnellinen.
Eilen, ku siis olin onnellinen, mun pakko-oireinen häiriö otti vallan. Sain kauheesti pakkoajatuksii. Eikä ne menny pois. Mitenkää. Hakkaisin päätä seinää, jos ois ees pieni mahollisuus et se auttais.
Paska juttu niis ajatuksis on no a) että niit ylipäänsä tulee, mut sit viel se et niit ei saa pois päästä kirveelläkää. Tai no ehkä just kirveellä, mut päänhakkuuseen en oo ryhtymässä.
Masennushan tästä kasvaa.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ps. rakastan kommentteja :)