Tässä tulis vähän päivitystä mun päivistä:
Eli, mul on ollu vähä vaikeeta. En oo uskaltanu liikkuu ulkona, ja aina ku oon ollu poikaystävällä (jonne siis oon menny iskän kyydillä, bussit on impossible mission), siel ei oo saanu olla muita ihmisii, mun paniikin takii.
Jokatapaukses, viime perjantaina uskaltauduin sitte olemaan ihmisten kans mun poikaystävän luona. Siel oli kalustoon kuuluvien lisäks kolme ihmistä. Ja selvisin. Jäin myös yöks mikä on ollu vaikeeta. Lauantaina kuitenki sitte karkasin äitin luokse (faijan kyydillä taas) kovan paniikkitunteen takia.
Oon myös harjotellu vähän ulkona liikkumista. Uskalsin kiertää meijän talon. Kuulostaa tosi vähältä mut mulle sen yrittäminen tuntu maailmanlopult. Kaikkialt pisteli, heikotti yms. Mut onnistuin.
Mun usko tulevaan alkaa taas nousta. Toivottavasti ei turhaan.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Upeaa!!! Jonakin päivänä kuljet taas ulkona kuin kuka tahansa, pelkäämättä :-)
VastaaPoista