Wish me luck!

Oon taas pohtinu mun elämää ja tullu siihen tulokseen, että oon vaan ilonen jos tää helpottuis vielä ees vähän. Oon pohtinu tilanteita mitä välttelen. En esim koskaan enää tuu syömään ulkona. En varmaan koskaan mee enään leffaan. Ja se on musta ihan okei. Ei mun välttämättä tarvii tehä noita asioita. Oishan se toki kivaa mennä leffaan tai kavereiden kanssa syömään, mutta jos on helpompaa olla menemättä ni mikäs siinä... jätetään välistä. Ihan hyvin mä voin vuokrata leffoja ja syödä kotona. Metroja ajattelin myös mun loppuelämän vältellä. Ne jotenki ei aina toimi niin hyvin. Aina kuulee miten metro jumittu raiteille 15 minuutiks ja se ei oo hyvä. Mä saisin paniikkikohtauksen enkä pääsis mitenkään vessaan itkemään.


Huomenna ois siis lähtö mökille... pelottaa.

Mul on tuhat ja yks toimintasuunnitelmaa paniikkikohtauksien varalle, mut jotenki sekää ei helpota. Pelkään niin paljon paniikkikohtauksia ettei mikään toimintasuunnitelma paljoo hetkauta.
En tiiä kumpi pelottaa enemmän; menomatka vai takasintulomatka. Varmaan takasintulomatka, koska mun pitää syödä mökillä (ois epäkohteliasta olla syömättä) ja ruoka aiheuttaa paniikkikohtauksia mulle.

En todellakaan tiiä miten tuun selviimään. Kuitenki tää mun sairastelu alko taas siellä mökillä kun menin mökinomistajan lapsen kanssa kauppaan ja sain tajuttoman paniikkikohtauksen. Nyt kyllä kerron heti kun nään ne, että mä en oo menossa kaupoille. En todellakaan. Ihan liian ahistavaa.

Joten, huomenna päivällä on lähtö.

Wish me luck!