Pidä pintas

Oon tänään ollut osastolla tasan kaksi viikkoa. Aluksi vihasin tätä paikkaa, sitten alkoikin tuntua ihan okeilta. Nyt taas vihaan tätä paikkaa. On tosi masentunut olo.

Isäni lähtee viikoksi purjehtimaan lauantaina, ja koska mulle olisi kuulunut kahden yön loma tänä viikonloppuna, anoin torstaista lauantaihin lomaa. Perjantai-sunnuntai ei onnistu, koska isäni on purjehtimassa sunnuntaina, joten en saisi kyytiä osastolle. Anomustani ei hyväksytty. "Ei ole hoidollista syytä antaa sinulle lomaa torstaista lauantaihin". Sen sijaan mulle sanottiin, että hoitaja voisi lähteä perjantaina saattamaan mua poikaystävän luokse osastolta. Sanoin kaikille, jotka asiasta mainitsi, ei, mutta ne vaan sanoo, että "hyvin se menee" "usko itseesi" "eihän se matka julkisilla kauaa kestä, ja olethan jo onnistunut julkisilla liikkumisessa". Se on totta. Olen onnistunut julkisilla liikkumisessa KAKSI kertaa. Toisella kerralla 2 pysäkkiä eteenpäin ja toisella 3. Miten ihmiset luulee, että edes haluan onnistua missään kun heti tuupataan niin paljon eteenpäin ja käytetään onnistumisiani kieltäytymistäni vastaan. En ole valmis vielä tähän, mutta ne vaan tuputtaa. Ja mikä takaa sen - vaikka olenkin 3 pysäkkiä selvinnyt - että selviäisin?
Eniten ketuttaa se, että ne sanoo "olet sä ennenkin pystynyt". Aion pitää puoleni.

Mut pakotettiin ***** ruokaryhmään. Tavataan ryhmän kanssa kerran viikossa ja kokataan. Tänään oli ensimmäinen kerta ja  vaan puhuttiin ja suunniteltiin seuraavia kertoja. Ei ole mun paikka. Vihaisn sitä. Vihasin niin paljon. Tiedän, että se saattaisi olla hyväksi mun hoidolle, mutta tähän en suostu. En.

Mä pidän saatana puoleni.