Victory

Tapahtui pieni käänne. Pieniä käänteitä.

Torstaina oli taas ah niin ihana ruokaryhmä. Aamulla sanoin omahoitajalleni heti silmät avattuani, että en mene sinne. En mene, en mene, en mene. Se sanoi, että menet. Menet vielä yhen kerran, ja jos se on sillonkin ihan kauheeta, ni sitte puhutaan asiasta. Kysyin, että mitä tapahtuu jos en mene. Hän kuulemma tulisi tömistämään jalkojansa vihaisesti mun huoneeseen. Joten menin. Ruokaryhmän päätyttyä olo oli sellanen "tulin, näin, voitin". Tulin mun kuoresta. Ensimmäisellä kerralla en puhunut mitään, en ees maininnut mun ruoka-aine allergioista koska olin varma, etten menee enää sinne. Kuinkas kävikään. Noh, menin, näin, voitin. Tällä toisella kerralla tein jälkiruoan, ehdottelin ruokia seuraaville kerroille ja tarjouduin käymään toimintaterapeutin kanssa kaupassa ennen seuraavaa tapaamista. Mun osastolle soitettiin sieltä ja kehuttiin mua.
Arvaatteko kuka on ylpee itestään?
Nyt kyllä jännittää pirusti seuraava kerta. Mutta mä selviän. VOITAN TAAS.

Toimintaterpaeutti ehdotti mulle neljä tapaamisaikaa. Eilen oli ensimmäinen. Meni ihan kivasti. Puhuttiin vaan. Se haastatteli mua neljän monisteellisen verran. Lapsuudesta, nykyhetkestä, tulevaisuudesta, ongelmista, kiinnostuksen kohteista, kaikesta.

Isäni soitti mulle viikolla ja ilmoitti, että pääsee kuskaamaan mua vasta lauantai iltana kotilomille. Otin johdot käsiin, asian haltuun ja lähdin hoitajan kanssa perjantaina lounaan jälkeen julkisilla poikaystävälle.
Arvaatteko kuka on taas ylpee itestään? Voitin taas.