Useless? Never good enough?

Hei vaan ihmiset, alienit ja maan matoset. Terveisiä taas osastolta...

Mulla on ollut torstaista eteenpäin päivällisen jälkeen astianpesukoneen tyhjennys. Torstaina menin sanomaan hoitajalle, että "hei mä en oo tehny tätä ennen, joten saisko apua" ja sehän tuli auttamaan. Emmä kyllä mitään apua olis tarvinnu, oonhan mä ennenki astianpesukoneen tyhjentäny, ja sitäpaitsi jokaisen kaapin ovessa lukee mitä sinne tulee. Mutta se, että siinä oli hoitaja helpotti mun ahdistusta.

Mut on pakotettu joka päivä lenkille. Ei ne oo pitkiä lenkkejä, mutta lenkkejä silti. Ja ulkona ahdistaa, joten... no olen ahdistunnut. Pelottaa, että millon ne taas ehdottaa ulos lähtöä.

Tämä viikonloppu onkin siis mennyt osastolla. Ens viikonloppuna saan yhden yöloman ja sitä seuraavana kaksi.

Eilen illalla hoitaja kysyi multa haluaisinko tehdä sen kanssa lämpimiä voileipiä. Olin vaan mielessäni, että "apua" ja tekstasin iskälle, että "pystynkö tähän". "Kyllä sä siihen pystyt" auttoi ahdistukseen hieman. Vaikka loppujen lopuks mä niitä leipiä kädet täristen väänsin.

Jotenkin mulla on tunne, etten ole tarpeeksi hyvä. Että olen... Kelvoton? Turha? Ja se ahdistaa. Se saa mun kädet tärisemään jännityksestä.