Ohmygodohmygodohmygod

Puhuttiin just ystävän kanssa että lähettäis päiväristeilylle parin viikon päästä. O ou.

Sen äiti ois kuulemma maksamassa osan mun reissusta, ihan vaan tsempatakseen mua. Ihania ihmisiä maailmassa.

Mua pelottaa jo nyt ihan tajuttoman suunnattoman hirveen paljon! Tarviin toimintasuunnitelman. Päässä pyörii. Laivalla on mun tuvapaikkoja, vessoja. Mutta ne saattaa olla varattuna. Ainaki mun pään sisällä tapahtuvassa kauhuskenaariossa kaikki vessat voi olla samaan aikaan varattuja ja 3849842 metrin pitusilla jonoilla varustettuina. No me otetaan hytti. Mitä jos ollaan kuudennessatuhannessamiljoonannessa kerroksessa ja hytti on pohjakerroksessa, ja saan paniikkikohtauksen. Voi ei... alkaa kädet hikoilemaan ja sydän pamppailemaan jo nyt. Mietin vaan miten kauheeta se on. Paniikkikohtauksen saanti nimittäin.

Ennen laivaan menoo vedän sopivat pohjat jos vaikka jännittäis vähemmän. Popsin myös mun paniikkikohtauspillereitä varmastikin kaksin käsin.
Uskallanko mennä maihin? Maissakin on turvapaikkoja. Mutta missä? Voinko mennä johonki Viron puskaan itkemään ja tärisemään, piiloon maailmalta? Mitä jos eksyn? Mitä jos mitä jos mitä jos vittu vaikka housut repee?
Tätä mun elämä on. Ainaista suunnittelua. Mun elämä riippuu paniikkikohtauksen tullessa piilopaikoista, joita ois paras löytyä. Ei oo hajuukaan mitä teen jos niitä ei löydy. Tarviin vedenpitävän suunnitelman, jossa ei saa olla yhtäkään epäonnistumisrakoa.
Loppujen lopuks mun suunnittelun kanssa käy niin, että mun pään sisällä kaikki maholliset pahat asiat tapahtuu ja oon ihan sekasin. En uskallakkaan. En varmasti.

Nyt pitäis alkaa treenaamaan... vähän enemmän tosissaan ja suurempia määriä ku oon valmis kestämään. En mieluummin treenais yhtään. Mutta... mä taisin vähä niinku luvata sivu suuni ihmisille (poikaystävä, parasystävä ja tää mun hyvä ystävä) että "hei lähetään laivalle!". Lupasin tän ennen ku sain mun päässä itelleni selväks miten mahdottomalta koko juttu kuulostaa.

Please, kertokaa joku mulle että kaikki menee hyvin.