Menin eilen mun parhaalle ystävälle yöks. Faija heitti meijät ostarille. Käytiin siellä parhaan ystävän kans Alkossa hakemassa vähä vinkkua ja likööriä, ja jatkettiin kaupan kautta matkaa sen kämpille kävellen. Ai että mua ahisti. Ahisti aivan tajuttomasti, eikä mulla ollu ees paniikkikohtauspillereitä mukana. No mä selvisin, ahistuski meni ohi ku muistin mun selviytymissuunnitelman.
Oli kivaa, laulettii karaokee, pelailtii Wiitä ja juotii vinkkua.
Either way, tän päivän adjektiivi on onneton.
Rakastan hiljaa istumista ja miettimistä. Ah, mitä asioita mietinkää. Mietin paria juttua mitä saan ku tuun terveemmäks. Niin terveeks et voin ne mennä ostamaan. Mietin siihen asti näitä asioita silmät hullun lailla kiiluen, kunnes muistan etten välttämättä tuu terveemmäks.
Ikinä.
Oonhan mä jo 6 vuotta eläny näin. Mihin nää jutut muka katois.
Välillä, ku katon jotain tervettä ihmistä, mun pakko-oireinen häiriö sanoo, että mun pitää toistaa mun päässä "oisinpa mä yhtä terve ku toi, oisinpa mä...". Joten, jos joku päivä joku tuijottaa sua, älä pelkää, se saatan olla vaan mä.
Ehkä kaikille on joku tarkotus. Ehkä mut on tarkotettu olemaan all aloney - on my owney. Koska eihän kukaan jaksa mua loputtomiin oottaa. Jos vielä monta vuotta kuluu niin, etten voi tehä mitään hauskaa, ei mua kohta enään pyydetä mihinkään. Ihmiset jatkaa elämäänsä. Kaikkien muitten life goes on, paitsi mun. Pikku hiljaa ihmisä tulee vähemmän käymään. Harvemmin. Kunnes ne lopettaa kokonaan. Kohta mun muut persoonatki hylkää mut.
Jonain näistä päivistä mäkin luovutan kokonaan, jos ei joku asia ala muuttumaan.
En nimittäin jaksa enää. Tää ei oo ees se paikka mis haluisin elää.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
älä luovuta. älä luovuta. ;___;
VastaaPoistaEn luovuta. En vielä. Vielä vähän jaksaa.
PoistaMun bloglovin on jotenkin seonnut kun se viskas sun 7 uusinta postausta vasta tänään (!) lukemattomiksi. Olin siitä sun laivareissusta asti ihmetellyt, että miksei susta kuulu mitään. Mutta hyvä tietää että oot kirjoitellut vaikka vasta nyt pääsin nämä lukemaan ihte :)
VastaaPoistaNäitä lukiessa tuli sellanen fiilis, että juot aika paljon. Se ei oo kovin hyvä. Tuntuuko susta itsestäsi että joisit liikaa tai...? Ootko yhtään huolissasi siitä itse? Mietin vaan että juominen saattaa lisätä masennusta. On myös huono jos tsemppaat itsesi jonnekin ja sitten otat lohdutukseksi/rentoutukseksi/palkinnoksi alkoholia. Sun pitäisi löytää jokin muu palkinto onnistumiselle (jos siis aiempi kuvaa sun käytöstä).
Mutta oot edistynyt paljon ja se on hyvä. Kyllä sä tuut edistymään vielä jatkossakin ihan varmasti. Parantuminen on hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa. Se on vähän kuin yksi askel eteen, kaksi taakse. Itse ainakin koen tosi usein tälläisiä taantumisia jolloin ajattelen että pitäisi edistyä mutten tiedä miten.
Tälläisissä tilanteissa kannattaa muistuttaa itseään edellisistä saavutuksista. Aina sitä ei itse oikein tajua kuinka paljon on saanut aikaan omassa hyvinvoinnissaan. Pitäisi kai kirjoittaa itselleen jokin muistututs siitä että koko ajan yrittää - ja myös saavuttaa.
Sitten kannattaa myös miettiä että tarvitseeko koko ajan edistyä? Ei välttämättä. Itse olen sellainen hoppuliisa että haluan suurin piirtein hyppiä eteenpäin parantumisprosessia. On niin suuri tarve olla terve, että sitä ei voi oikein sanoin kuvaillakaan. Sitten kun on taantumisvaihe menossa, niin eihän se ihme ole, että vähän masentaa... Mutta siitä noustaan ylös onneksi.
Kannattaa kuitenkin antaa itselleen aikaa tuntea kaikkia tunteita, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Koska varmaan oot huomannut senkin ettei ongelmat katoa pelkällä asenteenmuutoksella. Pitää olla myös voimia siihen muutokseen. Voimia siihen, että pitää suunnitelmastaan kiinni, mutta myös voimia siihen, että lopettaa suunnitelman noudattamisen (tai pitää vaikka päivän vapaata siitä) jos se ei toimi/jos ei jaksa. Suomeksi: Koita ymmärtää omaa kehoasi ja mieltäsi äläkä turhan orjamaisesti toteuta esim. tätä mainitsemaasi "Continueous Improvement" -projektia.
Sori romaani! :D Kirjoituksesi herättävät paljon ajatuksia...
Voi hyvin <3
- Sipi
Joo oon itekki just tossa pari päivää sitte tajunnu, miten paljon juon. Varmaa ihan tän blogin pitämisen ansiota, ku huomaa itekki että joka toinen teksti kertoo ryyppyreissuista. Ja nyt kun noita ryyppyreissuja on alkanu ilmestyä ihan arkipäivillekkin, ni vähän säikähdin. Asiaan on siis todellakin tulossa jonkinlainen muutos.
PoistaJoo mulla on tosiaan ollu tässä tämmönen pikku masennusjaksonen meneillään ja on tuntunut tosi vaikeelta pitää kiinni yhtään minkään näkösistä projekteista. Mä oon kanssa vähän sellanen hoppuliisa, että kaiken pitäs tapahtua heti, mutta eihän se nyt ihan niin sitte loppupeleissä kuitenkaan mene. Ja sitte masentuu ja jää projektit sun muut, ja siitä masentuu vielä enemmän. Ehkä ei pitäis stressata niin paljoa, ja tehä vaikka vähän helpompia projekteja. Jos vaikka elämänmuutoksen sijaan muuttaisin kerrallaan pienen osa-alueen, enkä suoraan koittais hypätä johonkin isoon saavutukseen.
Kiva, että pääsit taas lukemaan ja kommentoimaan. Eikä romaanit haittaa, mielelläni luen muitten ajatuksia! :)
Kiitos <3