Tähän tulee otsikko

Siitä laivareissusta vielä, että nyt kun oon selvinny viinahöyryistä, muistin yhen ihanan tunteen.
Mulla tuli laivaan mennessä sellanen adrenaliinivyöry (ei mitään käsitystä miten toi sana kirjotetaan), kun ajattelin vaan vahvasti että "Mähän pystyn tähän, vaikka mikä ois!" Siitä tuli hyvä olo. Vahva olo.

Nyt vähän päivitystä toissa (nyt on ajantaju ihan sekasin?) viikonlopusta:

Huh, olipas mulla viikonlopun alku ja loppu. Oli kyllä sellasta biletystä yötä päivää kolme päivää putkeen. Nyt sen ymmärrän että mun raja on kyllä se kaksi päivää. Mieluiten vaan yks päivä biletystä, ja seuraava päivä kokista ja buranaa. En oikee näköjää oo sellanen "uuteen nousuun" -tyyppi.

Poikaystävällä oli siis synttärit torstaina. Alkuperänen suunnitelma oli, että keskiviikkona laivalle, torstaina lepoa ja perjantaina juhlimaan synttäreitä. Mutta mutta, mut siis vaadittiin mukaan menoihin joten enhän mä nyt voinu poikaystävääni hyljätä :)
Torstaina siellä tais olla mun ja mun parhaan kaverin ja yhen poikaystävän kaverin lisäks vaan mun poikaystävän veljet, joita on siis kaksi kappaletta. Kaikki niistä on syntyny eri vuosikymmeninä mutta samana päivänä ja samassa kuussa. Kumma juttu.

Perjantaina porukkaa oliki sitte vähä enemmän, ja minä ja paraystäväni selvinpäin kaikkien kännisten seassa. Mulla kun ei näköjään nouse hirveessä darrassa viinakset päähän. Porukkaa oli siis mua suuresti ahdistava määrä. Aivan liikaa. Varsinki ku minä sitte loppujen lopuks hyssyttelin kaikkia keskellä yötä ku kitara soi ja juopot laulo. Talon isäntä nimittäin makas siinä vaiheessa jo aivan sammuneena.

Ihan kivaa oli, vaikka perjantai oliki jo vähä hermoja raastava  päivä :D

Sunnuntaina, kun siis olin jo lähteny poikaystävältä himaan, mun  hyvä ystävä tuli käymään, ja sain siinä loistoidean ja pidin pikku pippalot viime perjantaina. En malttanu oottaa kaikkia niitä ihmisiä joita taas vaihteeks näin. Mun kavereittennäkemiset rajottuu aikalailla tähän yhteen ystävään, parhaaseen ystävään ja poikaystävään ja sen yhteen kaveriin. Oli hyvät pippalot, tai no, taas jälleen: ainaki mulla oli hauskaa.

Terapiat viime viikolla meni ihan sujuvasti. En ainakaan nukkunu siellä. Sain vihdoinki suuni auki mun vihanhallintaongelmasta. Siitähän se johtuu ku vihaan olla vihanen. Se on niin ärsyttävä ja pelottava tunne, etten tiedä miten hallita sitä. Pelkään vaan että räjähdän.

Tänään terpaiassa täytin lappusen, jolla haen tukea Kelalta mun terapiaa varten, ja puhuin viimeset kolme minuuttia mun unista. Näin unta, että pystyin muuttumaan gaselliksi ja gorillaksi. Jossain vaiheessa unta satutin mun jalan tosi pahasti ja mulla lähti näkö, eikä kukaan ymmärtänyt. En osannu puhua muuta ku gaselli- ja gorillakieltä. Olen nyt ah niin viisasti tulkinnu mun uneni niin, että mua harmittaa ku ihmiset ei ymmärrä mun tilannetta. Emmä toki sellasta ootakkaan, toivoisin vain. Harmittaa ku ihmiset kysyy "mikset ite käy kaupassa" tai sanoo "no tuu bussilla".
Mahotontahan se on tietää miltä tuntuu asia, jota ei oo ikinä joutunu ite kokemaan. Ja mä ymmärrän sen, but still...