Eilen oli... en osaa sanoa millanen päivä.
Mentiin parhaan kaverini kanssa yhdelle kaverillemme juomaan... Kaikennäköstä tapahtu ja lopputuloksena meillä kummallakin meni välit poikki tän kaverin kanssa. Voisin koittaa selittää vähän:
Se on siis aina kohdellut mua tosi paskasti, myös mun parasta kaveria, mutta varsinkin mua. Nuorempana kun olin sen luona yötä se varasteli sen äitiltä tupakkaa, viinaa ja rahaa ja mä sain syyt niskoilleni eikä tää mun kaveri sanonut halaistua sanaa mun puolustukseksi. Se "kaveri" on se , joka on aina matkinut mua. Se, kenen kanssa en ole pitkään pitkään aikaan voinut olla oma itteni. En voi kertoa sille asioista mitä rakastan. Asoista, jotka tekee musta mut. Voitte ajatella, että ei nyt matkiminen niin paha asia oo. Mutta kerran päästin vahingossa tän tyypin mun huoneeseen ja seuraavan kerran ku menin tälle mun kaverille, sen olohuone oli täysi kopio mun huoneesta. Samat tietokonepöydät, kirjahyllyt ja koriste-esineet. Sillä ei ole minkäänlaista omaa minää. Ei minkäänlaista. Ja eilen muistin kuinka idiootti se on. Kuinka väärin se ihmisiä kohtelee.
Eilen siis se itse kutsu mut ja parhaan ystäväni sen luokse dokaamaan. Vaan, kun sen eksä tuli kotiin (ne jostain syystä asuu vielä yhdessä - mä en kyllä tajua edes miksi tää mun ex-kaveri kattoo sitä sen eksää, se on täys kusipää) kuultiin parhaan ystäväni kanssa, että ne on lähdössä vantaalle. Oltiin siis viikko suunniteltu tätä dokausreissua, ja näin meidät taas feidattiin. Tää mun kaveri sano piilossa sille eksälle, ettie se ois meitä jaksanut, mutta kun tungettiin paikalle? Huoh. Se eksä heitti mut kauniisti pihalle, koska en jaksanut kuunnella sen lapsellista räyhäämistä. Eikä tämä kaverini nokkaansa liikauttanut. Kaikki menimme siis ulos selvittämään asiaa, ja siellä tämä eksä jatkoi mulle räyhäämistä ja mun haukkumista eikä kaverini sanonut mitään. Sanoin sille, että "sano nyt jotain". Puolusta mua vähän. Do something you fucking shithead!
Ei se tehnyt mitään, ei sanonut mitään eikä edes silmiin uskaltanut melkeen kattoa. Kun olin saanut tarpeekseni haukuista ja siitä niin niin niin lapsellisesta (ette edes voi uskoa kuinka lapsellisesta) räyhäämisestä, missä toinen ei edes osaa vittuilla oikein, vaan sanoo takas esimerkiks "haista ite" ku ei parempaa keksi, niin nappasin parhaan ystäväni ja lähdettiin pois. Paras ystäväni jäi vielä kuuntelemaan terveiset mulle: "sano sille lehmälle, ettei tule koskaan enää mun lähelle". En tulis vaikka maksettais. En ois ees koskaan halunnut nähdä sitä, kun se aina mököttää ja on tosi negatiivinen. Jokatapauksessa, nyt mulla on välit poikki tämän kaverini kanssa. Kun lähdin, sanoin "oli hauska laulaa, viimestä kertaa". En tiiä ymmärskö se, mutta kai se huomaa, että puutun sen facebook-kavereista.
Olo on tämän paskan jälkeen aika mitäänsanomaton. Ensin olin surullinen ja hyvin vihanen, itkin. Nyt... ihan sama. Jos ei ihminen osaa arvostaa paskan vertaa ystäviään, ni se ei ole mua ansainnut. Olen sen arvoinen, ettei tollanen typerys ole mua ansainnut. Piste. Nyt olo on jotenkin semmmonen kuin suuri taakka ois nostettu mun hartioilta. Vihdoinkin mun ympärillä on vaan ihmisiä, keihin voin luottaa ja jotka oikeesti tuntee mut ja arvostaa mua. Ja jotka puolustais mua henkeen ja vereen jos ois tarvis.
♥ Rakastan mun ystäviä.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Inhottavaa tuollainen! Ei koskaan tunnu hyvältä riidellä ihmisten kanssa, vaikka kuinka olisivat paskapäitä, varsinkaan jos ovat joskus olleet ystäviä. Hyvä varmaan vaan, ettei sun tarvii sitä enää nähä. Ei se oikeesti ole sun arvoises!
VastaaPoistaKyllä mulla tuli ihan tippa linssiin ku se teki noin. Ja ku tajusin, etten enää haluu nähä sitä.
VastaaPoistaOon ihan samaa mieltä, ettei se oo mun arvonen. Aina se oon ollu mä, ketä koittaa nähä sitä. Ei koskaan niin, että se osottais kiinnostusta. Ja jos sillä vielä on pokkaa kohdella mua huonosti, kaiken sen paskan jälkeen mitä oon sen suunnasta kestänyt, niin antakoot olla. Elämäni on helpompaa ilman sitä, että joka kerta loukkaannun ja mun petetään.
Mut hei, toihan on ihan loistavaa! Tää on just sitä kasvua ihmisenä, sen tajuamista ettei voi antaa toisten kävellä ylitseen ja että elämässä on pakko itsensä takia karsia läheltään sellaiset henkilöt, jotka ei arvosta sua ja aiheuttaa paskaa oloa.
VastaaPoistaMä itse elän sellaista vaihetta, jossa olen tietoisesti karsinut kaveripiiristäni sellaiset, joiden kanssa ystävyys ei ole molemminpuolista vuorovaikutusta sekä sellaiset jotka aiheuttaa tavalla tai toisella aina ongelmia. Mä oon ollu liian ymmärtäväinen ja kiltti varmaan mun sairauksien takia. Mutta mun itseni takia, mä en saa päästää muita hyppimään mun rajojen yli.
Mäkin oon ollu aina liian kiltti. Oon aina uskonu tän mun kaverin muuttumiseen. Oon aina ajtellut, että ei se mulle enää paskasti tee. Oon uskonut siihen, että sen sisälllä asuis joku pieni empatiakyky, joku pieni ihmisyys, mutta turhaan.
PoistaKun kerroin ihmisille, että oon karsinut tän ihmisen mun kaveripiiristä, kommentit oli lähinnä tätä luokkaa: "no vihdoinkin!" tai "nyt vasta?".
Kaikki on tiennyt että se kohtelee mua erittäin huonosti, aina on kohdellut. Ja joka suunnasta oon saanu kuulla, että "miks sä sitten oot sen kaveri?". Oon vaan jotenkin aina toivonu että sen kanssa vois olla kaveri, se oli mulle aika tärkee.
No, ne ajat on ohi kun annan ihmisten kävellä mun yli. :) Mulla on jotenkin astetta viisaampi olo. Sellanen olo, että arvostan itseäni.