Fuuuuuuuuuuuu-

Surullinen ja yksinäinen olo.

Isä tuli hakemaan mut poikaystävän luota, kuskas mut terapiaan, venas siinä ulkona autossa 45 minuuttia, heitti mut kotiin ja sitte vielä pyysin sitä heittämään mut poikaystävälle. Olen itsekäs. Hyvin itsekäs. En näköjään ajattele muita kuin itseäni. "Enkö mä kuskaa sua ihan tarpeeks aina?" se kysy. "Et" oli mun kylmä ja itsekäs vastaus. Ymmärrän, että sen - ja kaikkien muidenkin - mielestä se kuskaa mua aina ihan tarpeeks. Ainahan se kuskaa mua jonnekkin. Kouluun, terapiaan, äidille, poikaystävälle, sen luokse... Mutta mun mielestä se ei oo tarpeeks. Mun pitäis, mun kuuluis päästä joka päivä sinne minne haluan. Tarkotan tässä nyt mahdollisuutta mennä mun poikaystävän luokse. Mutta se ei toimi niin. En voi saada autokyytiä aina kun haluan, ja mä ymmmärrän sen tietysti. Mutta helvetti soikoon mä en tahdo just nyt olla kotona. Oon yksin, ja yksin ajatukset nousee pintaan. Ja nyt ei oo se aika kun haluun ajatella.
Tai siis, en oo yksin, on  iskä kotona, mutta ei se mitään auta. Mun kuuluis olla kavereitten ja poikaystävän kanssa.

Yksinolo.
Niin kauheeta. Ennen nautin yksinolosta, mutta en just nyt. Ennen oli ihanaa kun sai välillä olla rauhassa, mutta ei nyt. Ei todellakaan nyt. Tulee vaan elämän paskuus mieleen.
Mulla menee aika huonosti. Ajattelin tossa just bussilla matjkustamista, mutta hylkäsin sen saman tien. Ei. Ei vielä, ei ehkä koskaan.

Täytän mun ajatukset kaikilla mahdollisilla ärräpäillä ja vaan kiroilen yksinäni. Jos faija ei ois kotona, tekisin sen varmaan ääneen. Laittaa vielä hullujen huoneelle jos alan hoilottamaan yhtä kaikki kirosanat sisältävää laulua. Ja sitte vielä pari saksalaista ärräpäätä perään.