Just breathe

Näin unta. Unessa menetin aistini. Oli pimeää, en nähnyt mitään. Konttasin maassa, koska kukaan ei saanut nähdä mua. Kertooko tämä siitä, kuinka avuttomaksi itseni tunnen?

~

Lomalla viimeinkin taas.

Syysloma loppu tänään ja lähden huomenna mökille.
Ahdistaa.
Mennään junalla n. neljän tunnin matka. Se mökki on siis isäni ystävän perheen mökki. Perheeseen kuuluu isä, äiti, mun ikänen tytär ja kolme ihanaa koiraa. Siellä on aina ihanaa, mulla on kauhee ikävä koko perhettä.
Mietin siis toimintasuunnitelmia. Päässä pyörii, että "mitä mä sitten teen jos..." Ja näitä ajatuksia liittyy jokaiseen eri aiheeseen. Kaikkeen mikä mua ahdistaa. Taksimatka, junamatka, ravintolavaunu, koko menomatka. Perillä saatetaan käydä kaupasaa: ahdistaa! Perheen tytär saattaa tulla hakemaan meidät autolla. Tai sitten mennään taksilla. Kummin päin vaan, mua ahdistaa silti. Ahdistaa syöminen, saunominen, nukkuminen. Aikalailla koko elossaolo. Mutta olen päättänyt, että menen sinne mökille. Olen päättänyt, että nään ne ihanat ihmiset.

Tänään loppuhetken valmisteluja ennen kun menen nukkumaan. Terapian jälkeen käydään ostamassa mulle ihanan ihanat kumisaappaat. Ne on niin nätit, just mun väriset. Tai siis iskä käy ostamassa ja mä venaan autossa, koska ahdistaa. Voisinhan mä tietty mukaankin koittaa mennä, mutta aattelin että säästän itseäni ahdistukselta tänään mahdollisimman paljon, kun huomenna kuitenkin ahdistaa ihan hirveesti.

Joten koitan ottaa rennosti tänään. Pakkaan loppuun, nään yhtä ystävääni.
Hoen mantroja.

"Olen iloinen, olen vahva, olen terve..."
Oispa edes joku noista totta.