Valun vaan päivästä toiseen. Aika matelee.
Nukun ja tylsistyn. Nukun ja tylsistyn. Katson sarjoja. Nukun ja tylsistyn. Noista on mun päiväni tehty. Käyn myös vittuuntuneena terapiassa. Koulusta lintsaan.
Nään unia. En jaksa kertoa.
Nukun koska on tylsää, tylsistyn kun en nuku.
Terapia ärsyttää. Suunnattomasti. Ärsyttää raahautua sinne, kun ois mulla parempaakin tekemistä. Nimittäin tylsistyä ja nukkua. En ole halukas tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa. En edes terapeutin. En varsinkaan terapeutin. En usko terveeksi tulemiseen, joten miksi vaivautua. Olen laiska ja tärkeistä asioista puhuminen ahdistaa. Ja sitä isompi vitutus, mitä ei-tärkeämmästä asiasta puhun.
Koulussa alkoi TEV-jakso. Työelämään valmentautuminen. Mulla ei ole työpaikkaa, enkä edes haluaisi. Nyt mun pitäis mennä kolmeksi viikoksi toiseen ryhmään tylsistymään. Pelottaa. Ja mitä järkeä mennä sinne, kun voin tylsistyä kotonakin. Koulussa ei ole normaaleja aineita, ei kirjoja, ei tule läksyä. Mitä mä siellä teen? En kuulu sinne. Joten lintsaan. Isän takia taidan mennä kouluun huomenna, vaikka se ei ollutkaan alkuperäinen tarkoitukseni. Ajattelin, että olisin kipeänä vähintään torstaihin asti, mutta koska vanhempani eivät ole onnensa kukkuloilla lintsatessani, päätin, että raahaudun sinne keskiviikkona.
Olisipa jo perjantai. Voisin tylsistyä jossain muualla kuin kotona. Vaikka poikaystävällä parhaan kaverin ja poikaystävän kanssa.
Elämälläni ei ole sisältöä. Kaikki päivät ovat samanlaisia.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Varmaan aika tylsää tommonen koulu. En mäkään jaksaisi raahautua paikalle, jos olisi liian helppoa/tylsää. Oma koulutukseni on välillä tosi masentavaa, kun yksinkertaisia asioita käydään läpi monta tuntia. En ite voi olla pois, koska muuten en saa tukia.
VastaaPoistaMua harmittaa jotenkin kun oot niin down. :< Mistä sulle sais energiaa? Voisko joku lääke auttaa? Varmaan syötkin jotain lääkitystä?
Vuosi sitten (tai jotain) olit vielä aika toiveikas ja sulla oli projekteja ja kaikkea. Ymmärrän, ettei toivoa voi pakottaa, mutta... Jostain on aloitettava? Oot ollut pohjalla, mutta se ei välttämättä oo maailmanloppu.
Itseään voi pakottaa jonkin verran. Kun muistelen omaa menneisyyttä, niin en mäkään mikään ylitoiveikas tai elämäniloinen ollut, mutta jossain kohtaa oli ns. pakko tehdä jotain. Esim. sosiaalisten pelkojen suhteen... Aloitin ihan roskien viemisellä. Sitten aloin kävellä pieniä matkoja, joilla ei ollut määränpäätä (saatoin juosta takaisin kotiin jos alkoi ahdistaa, mutta en usein). Sitten aloin suunnitella kauppareissuja. Siitä tuli sellaista kunnon harjoittelua, ja jonkin ajan päästä alkoi tulla joka päivä pieni hyvän olon tunne, koska oli saanut itsensä pois lamaantuneesta tilasta.
En siis tarkalleen ottaen tiedä kuinka suurta sun sosiaalinen pelko on, mutta aattelin nyt vähän avautua tässä aiheesta. :D Katsoin myös kerran aiheesta suomalaisen dokumentin, jossa eräs nainen kertoi, että pahimpina aikoina hän odotti ovensa edessä tunteja ennen kuin uskalsi mennä ulos (taisi puhua vielä roskien viemisestä siinnä).
Kumpa saisit vähän puhtia ja uskaltaisit näyttää peloillesi, että olet niitä vahvempi! Voimia sinne. <3
- Sipi
Siellä mun koulussa ei ole edes enkkua ja matikkaa (ainakaan tähän mennessä ollut), mikä on sääli koska tykkään kummastakin kovasti. Koulu tosiaan tuntuu hyvin turhalta.
PoistaJuu lääkkeitä mulla on vaikka muille jakaa :D
Nyt oon itseasiassa hieman pirteempi. Varmaan sen takia koska koulussa sentään nään muita ihmisiä ja pitää olla vähän sosiaalinen, jaksoi tai ei. Ehkä oon siitä jotenkin saanut vähän energiaa?
Ongelma on siinä, että mun pelot on vaan kasvanut. On vähän sellanen tunne, että mitä enemmän yritän, niin sitä huonommin mulle käy. Olenhan mä tästä "parantunut" pari kertaa, mutta aina jonkin ajan päästä palannut takasin lähtöruutuun paniikkikohtauksien saannin takia.
Nyt on sitten mennyt aika lailla koko puhti. Ajatus on vaan, että miksi kiduttaisin itseäni kohtaamalla pelkojani, kun jonkin ajan päästä putoan taas siihen mistä aloitin. :<
Kiitos tosi paljon kommentistasi! Sait mut vähän miettimään asioita... Että pitäiskö sittenkin yrittää vielä. Pitää miettiä.