Päätin olla dokaamatta ennen mun synttäreitä tästä päivästä eteenpäin. 6 päivää ni täytän 20. Ahistaa pikkasen. Näin ne vuodet vierii ja vanhenen enkä mitään saa aikaseks. Ehkä ikinä. Mua vuotta nuoremmat lukiokaverit sai just valkolakit päähänsä ja puhkun vihasta. Munkin ois kuulunu olla siellä. Mullakin kuuluis olla facebookin oletuskuvana ylioppilaskuva. Olen ansainnut sen. Näin paniikkikohtauksieni ja muiden ongelmieni kanssa tosi paljon vaivaa niiden 17 suoritetun kurssin eteen. Paniikkikohtauksia sato, mutta silti yritin. Jännitti kauheesti, mutta jotenki onnistuin. Edes vähän. 17 kurssin verran, kunnes tipahdin koulusta.
Oon ansainnut onnen. Ihan niinku kaikki muutkin. Kukaan ei oo ansainnu tällästä paskaa. En ainakaan minä. Vai oonko? En oo ollu ihan kaikista kiltein ja oon tehny tyhmyyksiä - joita kadun sydämeni pohjasta - mutta mun mielestä mun ei silti pitäis joutua istumaan kotona. Ei pitäis kitua.
Yritän.
Toissailtana käveltiin faijan kanssa mun terapeutin ovelle asti.
Eilen kävelin terapiasta yksin himaan - iskä venas autossa ulkona ja soitin sille, että "mä oonki jo matkalla, nähään kotona".
Eilen, kun menin poikaystävälle, kävelin mun parhaan kaverin kanssa (alkoholin vaikutuksen alasena, tosin) yhelle alepalle.
Jokasesta pienimmästäkin kävelykerrasta tulle alaselkä niin sairaan kipeeks, että. Ja jalat.
Yritys on jokatapauksessa kova. Pitää päästä mökille kesällä. Ei, pitää päästä ulos kesällä.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ps. rakastan kommentteja :)