Hit the road fat, part 2

Mul on kauhee ikävä mun vanhoja lukiokavereita.
En osaa oikeen sanoo muuta. En kerenny tutustua kehenkään niin, että niitä kiinnostais pitää yhteyttä. Mä haluisin, mut mitä voin tehä. Puhuminen facebookissa siitä, että koska nähdään on turhaa, koska en liiku ulkona. Tähän kaveripiiriin kuuluu pari sellasta ihmistä, joille kerroin pikkasen mun ongelmista. Mahdotonta silti ymmärtää jos ei itellä ole. Eikä ne varmaan enää muistakkaan.
En ees kehtais nähdä niitä vaikka pystyisin. Mua ei tunnista enään. Oon antanu itteni mennä niin huonoon kuntoon fyysisesti. "Pulla päivässä pitää luut piilossa". Ei vaan oo ollu kiinnostusta huolehtia itsestään, kun ei missään koskaan liikukaan. Poikaystävän takia ehkä kannattais yrittää, ennen ku seki kyllästyy tähän mun paisumiseen.
Synttäreille kutsuin yhden vanhan lukiokaverin. Kutsuin itseasias kaksi, mut vaan toinen tuli. Oli ihanaa nähdä sitä. Eikä se ees heittäny kommentteja mun lihomisesta vaikka niin odotinkin. En tiiä miks niin odotin, en mäkään kehtais kellekkään nykyään puol tutulle ilmottaa miten paljon se on lihonut.

Nyt laihdutan. Alotin eilen laihdutuskuurin. Tarkotus ois ekaks olla kunnon paastolla pari viikkoa - siihen asti kunnes lähden mökille - ja mökkeilyn jälkeen jatkaa. Älkää tuomitko mun menetelmiä. Tiedän, että pitäis syödä 5 kertaa päivässä pieniä annoksia, liikkua paljo, puol lautasellista vihanneksia jne. But don't judge me. Mulla ei oo aikaa tällä hetkellä laihduttaa 5 vuotta. Enkä pysty liikkumaan kunnolla kun en pääse ulos.

Tapoja on monia, mä päätin pitää pikku paaston.