Padot murtuu

Mulla oli aika erilainen viikonloppu, kun yleensä. Sen sijaan, että oltais dokattu mun poikaystävällä perjantaina, mentiinkin mun parhaalle kaverille grillaamaan ja himaan selvisin vasta seuraavana aamuna. Makkaraa kulu paljon ja vieläki taitaa olla maissia hampaan välissä. Se ei vaan lähe pois. Sinnikäs paska.
Lauantaina menin taas parhaalle kaverille, tällä kertaa saunomaan. Mun poikaystäväki oli paikalla, saunaan se ei tosin tullu.

Viimeyönä nukuin tosi kauan. Menin noin klo 11 nukkumaan ja heräsin kymmeneltä. Söin aamupalaa ja menin takasin nukkumaan. Olin niin poikki. Oon itseasiassa ollu ihan poikki koko viikonlopun. Varmaan johtuu tästä "suuresta määrästä" liikuntaa mitä oon saanu. Heittomerkit sen takia, koska normaali ihminen ei sitä edes huomais. Mulle se kuitenkin on ollu aika suuri määrä. Kävelly parhaalle ystävälle ja takasin. Ja uudestaan sama reissu. Eihän se siis tosiaan pitkä matka oo, mutta sen jälkeen ku on istunu vuoden himassa ni kyllä se jaloissa ja selässä tuntuu.

WoWin pelaaminen ei teekkään mua iloseks. Luulin niin, mutta nyt totesin miten turhaa se on. Tästä edespäin omistan mun päivien ylimääräset ajat mun lempisarjojen kattelulle. Se tekee mut iloseks. Niin iloseks et itken onnesta. Ja välillä surusta, riippuen jaksosta.
Yks päivä katoin yhen jakson mun seuraamasta sarjasta. Edellinen jakso ja sen uuden jakson nimi anto vähän osviittaa siitä mistä se jakso kertoo. En kuitenkaa ollu varautunu. Mun poikaystävä oli varottanu että tulee sellanen jakso missä itken, mutta en uskonu että mulla ihan kyynelkanavat pursuis kyyneliä. Itkin ihan hemmetisti. Oon tosi herkkä. Itken aika pienistäkin asioista. Yleensä jos katon jotain sarjaa ja tapahtuu jotain - onnellista tai surullista - niin saatan itkeä ihan hirveesti tilanteesta riippuen. Ei oo naurun asia :D

Se itkeminen jollain kummallisella tavalla helpottaa yleisestikin mun oloa. Vaikka itkenkin jonkun ihan muun kun mun elämän takia, ni se helpottaa siihen suruun mitä tunnen jatkuvasti.