Filter missing

Olen liian avoin. En osaa pitää suutani kiinni. Multa puuttuu päästä sellanen puhesuodatin. Se on hirveetä. On hirveetä kun en yhtään ajattele mitä sanon. Asioita, joita ei pitäisi sanoa vaan ryöppyää suustani tahtomattani. Jälkeenpäin mietin "why the fuck did I just say that?".

Esimerkkejä...

1. Olin nuorempana sairaalakoulussa opiskelemassa. Lähdin sairaalakoulusta yhden ihmisen kanssa tutustumaan päiväksi erääseen ammattikouluun. Siellä oli kivaa ja ihan jees ihmisiä. Yksi poika jopa silmäili mua sillä tavalla. Jossain vaiheessa alettiin porukalla juttelemaan ja tuli puhe siitä, mistä koulusta kukin on. No, kun minulta - ja tältä ihmiseltä, joka oli seurassani - kysyttiin, vastasin suoraan koulumme nimen. Se on myös sairaalan nimi, joten kenellekkään ei jäänyt epäselväksi, että meillä on mielenterveyden kanssa ongelmia. Siitä sitten tulikin päivän puheenaihe "ootteko te hulluja?". Tietysti tuo eräs poika unohti kiinnostuksensa minuun. Seuralaiseni ei myöskään ollut kovin iloinen.

2. Mulla ja poikaystävälläni on sellanen juttu, että uhotaan toisillemme aina. "Eiks sul oo pokkaa vai?" "Et uskalla?" "Et pysty siihen ja siihen." Näin me yllytetään toisiamme tekemään asioita. Se on ihan kivaa tiettyyn rajaan asti. Tietyn rajan kännipäissäni kuitenkin ylitin: olin poikaystäväni kanssa dokaamassa. Oltiin just lähetty kai baarista (tästä on parisen vuotta aikaa) ja istuttiin jossain ulkona. Siihen tuli kolme tyttöä ja erittäin aggressiivinen poika uhoomaan jotain. Se vaan uhos ja uhos ja uhos. Koitti esittää tosi kovaa poikaa. Jossain vaiheessa ne sitten kyllästy ja lähti, kun kumpikaan meistä ei nokkaansa heilauttanut. Olin vihanen poikaystävälle ja erittäin turhautunut. Ärsyyntynyt. Poikaystävä sanoi ylpeästi jotain sen suuntaista, että "en edes tehnyt sille mitään, vaikka se riehu siinä." (Se poika oli siis koittanut lyödä ja potkia poikaystävääni, mutta ei ollut osunut poikaystäväni taidokkaan väistelyn ansiosta.) Koska olin niin vihainen jostain nykyään jo tuntemattomasta syystä, tuhahdin poikaystävälleni, että "et sä edes osuis." En tosiaankaan tiedä miksi. Olen vaan niin tyhmä. Niin tajuttoman tyhmä ja ajattelematon. Silloin se poika ja ne kolme mimmiä tuli takasin ja jatkoivat siitä, mihin jäivät. Hirveesti potkimista ja lyömistä, mikään yritys ei onneksi osunut poikaystävääni. Poikaystäväni oli vihainen kommentistani, ja ihmettelen miksei hän näyttänyt minulle, että osuisi ihan helposti. Miksei hän lyönyt, kun mäkin olin jo valmis mottasemaan?

3. Puhun äitini kanssa erittäin paljon asioista. Hän tietää suurimman osan mieltäni painavista jutuista. Tietenkään kaikkea ei voi edes omalle äidilleen kertoa, ja hyvä niin. Tänään, tultuani poikaystävän luota kotiin, puhuimme jälleen asioista. Lipsautin vahingossa hyvän ystäväni yksityisasian. Tiedän, ettei juttu lähde leviämään. Tiedän sen. Sanoin myös äidille, että unohtaa mitä kerroin. Hän vaan sanoi, että "unohdettu." Mulla on mahtava äiti, jolle voi puhua mistä vaan. Hän on myös erittäin viisas ja hänen puhesuodatinkin toimii, jos on muiden asioista kyse. Me molemmat tiedämme, että keskustelumme ovat vain meidän välisiä. Ja meille on kummallekkin itsestäänselvää, ettei puhuta eteenpäin mitään. Silti mua harmittaa, että lipsautin jotain, mitä mulla ei ehkä olisi lupa kertoa. Äitini ei kyllä edes tiedä tätä ystävääni. Mutta silti.

4. Mulla on tapana aina vahingossa kertoa hyvin avoimesti omista asioistani. Se ei aina ole hirveän viisasta. Esimerkiksi blogissani olen kertonut kaiken elämästäni. Kaikki paitsi sellaiset asiat jotka vähäinen järkeni kieltää kertomasta. Äidin kanssa puhuin kerran siitä, miten avoin olen. Hän tietää, että pidän blogia, ja kerran mainitsin postauksestani, jossa kerroin jotain, jota en uskalla kertoa läheisimmillenikään välttämättä. Ainakin se vaatii hirveää ponnistelua. Äitini käski minua olemaan varovainen. Kaikkia asioista ei kuulemma kannata jakaa. Ei, vaikka kirjoittaisinkin nimettömänä (mulla on sellasia tosi vahvoja pelkoja, mitkä liittyy ykistyisyyteen. Olen esimerkiksi ihan varma, etten kirjoitakkaan blogiani nimettömänä, vaan koko luomakunta saisi heti yhdellä silmäyksellä tietää, kenen blogi tämä on). Ja olen samaa mieltä nyt. Ihmiset ei aina ole kilttejä. Joskus he ovat vain uteliaita ja tilaisuuden tullen ilkeitä. Joten poistin tämän kyseisen postauksen ja kaikki asiaan liittyvät kommentit. Toivon, ettei kukaan pahantahtoinen ihminen kerennyt lukea sitä. Joutkuthan sen ehti lukea. Olen nimittäin saanut asiaa koskevia ihania kannustavia kommentteja.
Koulussammekin leviää noloja juoruja ihmisistä. Joku on kertonut hyvin yksityisiä asioita erittäin huomionkipeänä - tämä henkilö on siis hyvin huomionkipeä, hän kertoo asioitaan, jotta ne leviäisivät - ja juorut kulkee suusta suuhun.
Pari ihanaa ystävääni lukee blogiani. Joten en enää tiedä, mitä voin postata. Luotan täysin näihin ihmisiin. Täysin. Silti ahdistaa kertoa jotain, jonka takia he pitäisivät minua vielä hullumpana. Mulla on yksi OCD:hen liittyvä teksti luonnoksissa, enkä vieläkään ole painanut "julkaise". En tiedä painanko koskaan.

Be careful who you share your true feelings with, not everyone is listening because they want to help, sometimes they just want to gossip.