Muiden vuoksi?

Eilinen oli taas niitä päiviä.
Vitutti. Niin paljon, että itketti.

Yksi mun pakko-oireisista jutuista, on toivominen. Aina kun nään tietyn näköisen ihmnisen, pitää mun esittää tietty litania toiveita. "Olisinpa mä yhtä terve kun toi, olisinpa mä yhtä kaunis kun toi..." ja lista jatkuu. Eilen, matkalla terapiaan satuin toivomaan, että kaikki liikennevalot ois punasina. Ja ne oli. Tuli hirvee ahdistus. "Vihdoinkin mun toive toteutuu, ja tuhlaan sen liikennevaloihin." Mulla on näköjään aika vahvasti kaikki lampunhenkisadut mielessä. Ensimmäinen toive: mies toivoo nakkia vaimonsa nenään. Toinen toive menee siihen, kun nakki pitää toivoa pois nenästä. Hirveä, hirveä ahdistus. Mitä jos joku muu toive olisi myös toteutunut? Tiedostan, että olen täysi sekopää, mutta en voi näille ajatuksille mitään. Ne tulevat väkisin, eikä niitä pääse karkuun. Se on varmaan se toinen persoonani siellä huutelemassa kaikkia hulluuksia.

Terapiassa sitten tuli kyyneleet silmiin. Kerroin, että mua ketuttaa. Koko elämä. Se kun mulle sanotaan "ota johto käsiin" tarkoittaen siis sitä, että mun pitää puhua terapiassa. Se, että mun pitäis tulla terveeks. Tämä ajatus sai mut ihan sekasin. Pitäisi? Ihan kuin en itse haluaisi tulla terveeksi, vaan mun olisi pakko. Muiden takia. Sen takia, että muut haluavat? Mietin asiaa, ja nyt en ole varma, haluanko parantua. Kerroin nimittäin terapeutille mun pakko-oireista. Kerroin, että mulla on sellanen sääntö, että sarjoihin liittyvien asioiden aikana en saa tehdä pakko-oireita. Se kysy, että miksi en laajenna tätä sääntöä. Liitä sitä muihin asioihin. Vastaukseni oli, että en halua. Koska sitten mulle ei jää mitään tehtävää. ???
Ei se kyllä edes varmaan onnistuisi, vaikka haluaisinkin. Tulisi tunne, että petän... jotain? Jumalaa?

Haluankohan itse parantua? Jos en, tulenkohan koskaan haluamaan?