God almighty

Nyt on ihan alkuun pakko kiittää mun ihania lukijoita. Oon varma, että mulla on parhaat lukijat maailmassa :)
Saan aivan ihania kommentteja ja paljon tsemppauksia! Tuun aina tosi onnelliseks ku luen teidän kommentteja. Ku huomaan, että joku tuiki tuntematonki jaksaa välittää ja kannustaa. Ihania ihmisiä maailmassa. ♥ Suuret kiitokset teille!

En tiedä enää uskonko Jumalaan. Yhessä vaiheessa uskoin. Koskaan en ole Raamattuun uskonut, enkä ehkä Jeesukseen, mutta Jumalaan kyllä. Toivonut, että taivas on ja pelännyt helvettiä.
Tahdon uskoa Jumalaan. Mutta jos on Jumala, ni miks elämä on aina niin vaikeeta. Itsekkäästi ajateltu, ihan ku maailmassa ei ois suurempia ongelmia ku minä ja mun paniikkikotaukset.
Ehkä Jumala ei toimi ihan niinku Bruce taivaan lahja -elokuvassa? Ehkä se ei ole olemassa sen takia, että se voi täyttää ihmisten toiveita, niinku joku lampun henki? Tai ehkä se ei välitä?
Mulle on tosi vaikeeta kirjottaa tästä asiasta, koska pelkään Jumalaa. Mun pakko-oireinen häiriö toimii niin, että ajattelen Jumalan luulevan, että esimerkiks iskä ei merkitse mulle mitään jos en sen eloonjäämisen takia voi edes hanaa sulkea ja avata sataa kertaa. Pidän itteeni näköjään pääni sisällä jotenki tosi tärkeenä. Ihan ku Jumala mun ajatusten ja tekojen mukaan päättäis kuka kuolee ja kuka elää.

Joskus mun terpaeutti on kysynyt multa, että pidänkö itseäni Jumalana. En! En pidä. Mä vaan pelkään Jumalaa. Jos se on niin mahtava, ni mikä estää sitä tappamasta mun läheisiä. Pakko-oireisella häiriöllä todistan sille miten tärkeitä kaikki mulle on.

Seuraa jotain tosi itsekästä, vaikka tiedänki että maailmassa on suurempia murheita ku minä ja mun elämänlaatu:
Ennen kaikkea, jos Jumala on niin mahtava, miks mä istun kotona, enkä kirmaa laitumilla niinku villihevonen?
Rangaistaanko mua? Tai ehkä se on oikeesti totta, että mulle on annettu tää elämä koska oon tarpeeks vahva elämään sen. Selviytymään.