Toi sää jotenki sopii mun mielentilaan. Harmaa sää ja harmaa mieli.
En vaan piristy. Hymyilen vaan jos kehotetaan ja seki kestää vaan hetken. Terapiassa melkeen nukuin koska oli niin tylsää. Ei asiaa. Ei niin minkään näköstä. Tai ei ainakaan löytynyt kiinnostusta puhua.
Nyt ku aloin miettimään, että mistä sitä vois puhua ni keksin pariki asiaa.
Mulla taitaa olla kehittymässä korkeenpaikankammo (sanoo naisen alku joka kerran oli Eiffelissä). Taitaa, en todellakaan ole varma. Yks päivä ajattelin, miten hienoo ois vaikka mennä kuumailmapallolla. Ennen se oiski ollu musta hienoo, mutta sillä hetkellä vaan kauheeta. En tiiä oisko se se korkee paikka vai tieto siitä, etten pääsis pois mikä mua ahdistais. Eihän korkeelta paikalta yleensäkkään pääse hirveen helposti pois. Paitsi, no, hyppäämällä mut se ei kai ois ihan ihanne vaihtoehto?
Mulla on myös alkanu tulemaan sellasia ihmeellisiä tippumistuntemuksia. Istun rauhassa poikaystävän sohvalla, kunnes yhtäkkiä olenkin satavarma, että tipun poikaystävän partsilta. Tunnen sen tosi selvästi. Sen kun tipahdan kaiteen yli, ja sen kun tipun. Ja koko tänä aikana en oo lähelläkään poikaystävän parveketta(?). Siitä tippumistunteesta tulee kauhee ahdistus. Se on niin todenmukanen. Ja samaan aikaan nään vielä mun päässä sellasen minielokuvan siitä kun tipun.
Huomasin tossa pari päivää sitten, että mulla on tullu kaks uutta pakko-oiretta lisää. Nää on onneks ihan helppoja - ei kivoja, helppoja. Aina ku luen jotain tekstiä - olkoon se sitten vaikka televisiosarjan tekstitys tai kampaamon nimi - mun pitää laskea kaikki pisteet ja ympyrät mitä löydän. Esimerkiks sanassa "löydän" on 4 pistettä ja päivästä riippuen 2,5-3 ympyrää. Ympyröillä siis tarkotan o,ö,p,d ja tolla puolikkaalla ympyrällä esimerkiks kirjaimia a ja e, koska niitten "ympyrät" on pienemmät :D On siis yksi hyöty taas lisää siinä, että katon sarjoja ilman tekstejä - pystyn nimittäin keskittymään muuhunkin kuin pisteiden etsimiseen.
Voi huh huh kuinka hankalaksi elämäni teenkään.
Huomisesta alkaen alan tekemään jotain, en tiiä vielä mitä mutta jotain. Ehkä mä meen lenkille kerran päivässä. Tai ehkä en. Se ei oo mulle mitään ihannetouhua.
Ehkä mä alotan mun kesäkuntoutussuunnitelman.
Nyt ku aloin miettimään, että mistä sitä vois puhua ni keksin pariki asiaa.
Mulla taitaa olla kehittymässä korkeenpaikankammo (sanoo naisen alku joka kerran oli Eiffelissä). Taitaa, en todellakaan ole varma. Yks päivä ajattelin, miten hienoo ois vaikka mennä kuumailmapallolla. Ennen se oiski ollu musta hienoo, mutta sillä hetkellä vaan kauheeta. En tiiä oisko se se korkee paikka vai tieto siitä, etten pääsis pois mikä mua ahdistais. Eihän korkeelta paikalta yleensäkkään pääse hirveen helposti pois. Paitsi, no, hyppäämällä mut se ei kai ois ihan ihanne vaihtoehto?
Mulla on myös alkanu tulemaan sellasia ihmeellisiä tippumistuntemuksia. Istun rauhassa poikaystävän sohvalla, kunnes yhtäkkiä olenkin satavarma, että tipun poikaystävän partsilta. Tunnen sen tosi selvästi. Sen kun tipahdan kaiteen yli, ja sen kun tipun. Ja koko tänä aikana en oo lähelläkään poikaystävän parveketta(?). Siitä tippumistunteesta tulee kauhee ahdistus. Se on niin todenmukanen. Ja samaan aikaan nään vielä mun päässä sellasen minielokuvan siitä kun tipun.
Huomasin tossa pari päivää sitten, että mulla on tullu kaks uutta pakko-oiretta lisää. Nää on onneks ihan helppoja - ei kivoja, helppoja. Aina ku luen jotain tekstiä - olkoon se sitten vaikka televisiosarjan tekstitys tai kampaamon nimi - mun pitää laskea kaikki pisteet ja ympyrät mitä löydän. Esimerkiks sanassa "löydän" on 4 pistettä ja päivästä riippuen 2,5-3 ympyrää. Ympyröillä siis tarkotan o,ö,p,d ja tolla puolikkaalla ympyrällä esimerkiks kirjaimia a ja e, koska niitten "ympyrät" on pienemmät :D On siis yksi hyöty taas lisää siinä, että katon sarjoja ilman tekstejä - pystyn nimittäin keskittymään muuhunkin kuin pisteiden etsimiseen.
Voi huh huh kuinka hankalaksi elämäni teenkään.
Huomisesta alkaen alan tekemään jotain, en tiiä vielä mitä mutta jotain. Ehkä mä meen lenkille kerran päivässä. Tai ehkä en. Se ei oo mulle mitään ihannetouhua.
Ehkä mä alotan mun kesäkuntoutussuunnitelman.
Mä tykkäsin pienempänä laskea sanojen pisteitä ja ympyröitä, mut nyt se on jääny jotenki pois. Nyt vaan lasken niitä kirjaimia :'D Mulla ei siis ole mitään pakko-oireita, mutta mä vaan pidän sitä jotenkin ''hauskana'' laskea jotain tollasta. Oh, god, tunnen itseni typeräksi. Mut joo, tosi mielenkiintonen blogi sulla! On tosi jännää ja mielenkiintosta lukea jonkun elämästä näin tarkasti c: *anteeksi että olen utelias ihminen*
VastaaPoistaTää pisteiden ja ympyröiden lasku on varmaa kaikista kivoin pakko-oire mikä mulla on :D
PoistaHaha :D Ole ihan rauhassa utelias! Kiva vaan saada lisää seuraajia.
Mua kans ahdistaa korkeat paikat. Pelkään just tota, että päässä naksahtaa ja vaan hyppään alas esim. parvekkeelta tai sillalta. Itse en kovin filmimäisesti näe tapahtumaa, mutta jokin vaan ikäänkuin vetäisi mua hyppäämään vaikka en halua, sitten tulee ahdistus ja täytyy päästä pois. Tuntuu etten mitenkään pysty taistelemaan tuota vastaan kun se iskee ja siksi välttelenkin korkeita paikkoja.
VastaaPoistaMuuten millaisia ajatuksia Hyvinkään ampumistapaus sussa herätti?
VastaaPoistaMulla tuli enimmäkseen vaan ahdistus siitä, miten "helposti" ihminen voi tehä jotain pahaa. Miten helppoa ois vaan puukottaa joku ohikulkija tai just ampua kasa ihmisiä.
PoistaAlko ahistaa ihan kauheesti ajatus, että mikä mua estäis vahingoittamasta jotain toista! En nyt siis ole murhaamassa ketään, pisti vaan miettimään...
Mulla oli jo valmiiks ihan järkyttävä ihmispelko. Eihän sitä tiedä jos kadulla tulee vastaan joku, joka sitten päättääkin satuttaa mua.
Sama mulla :( mietin että missä menee se "raja" noiden ampujahullujen ja omien pelkojeni välissä. Onko mun syytä pelätä itseäni, että voisin tehdä samoin? Ikimaailmassa en haluaisi tehdä mitään sellaista, mä vaan yksinkertaisesti pelkään sitä aivan mahdottomasti. Miks mä en pysty luottamaan itseeni, etten toimisi vasten tahtoani? Miks mulla on turvaton olo oman itseni kanssa?
Poista