Nyt tulee sellasta tekstiä, josta on huumori kaukana...
Mul oli kuolema mielessä aika vahvasti eilen illalla. Pelkäsin ihan hirveesti, että joku kuolee. Rinnasta puristi ja kyyneleet valu. Mietin myös mun kuolemaa. Mietin sitä, että en haluu elää enää. Mut en haluu kuollakkaan.
En mä mitään itsemurhaa koskaan tekis. En niin kauan ku mulla on tukea ympärillä. En niin kauan ku mun kuolemaa surevat ihmiset on elossa. Mietin vaan, miten kuoleman jälkeen kaikki ois ohi. Ei ois ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Ei tarttis taistella.
Enhämmä tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta yritän uskoa taivaaseen. Se ois ihanaa jos sellanen ois. Ei ois huolia eikä murheita, mut elämä jatkuis. Tavallaan.
Mietin myös, että vaihtaisin tän mun sairauden vaikka skitsofreniaankin - skitsofreniaa yhtään vähättelemättä - jos se ois mahollista. Haluun vaan eroon tästä, haluun vaihtaa tän johonkin muuhun. Oon kyllästyny pelkäämään asioita joita pelkään.
Olo on toivoton. Niin toivoton.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ps. rakastan kommentteja :)