Vappu

Vappu meni ihan sujuvasti, himassa alottelin hyvässä seurassa ja meiltä lähettiin käymään hietsussa. No hietsussa oli aika kuollu tunnelma ja kylmäkin tuli, joten suunnattiin takas meille. Parin juomapelierän jälkeen porukka vähän väheni kun osa lähti kaivariin ja ties mihin Koffipuistoon. Jäätiin sitte meille pienellä porukalla: paras ystäväni, poikaystäväni ja sen veli, joista kaksi jälkimmäistä jäi meille yöks.

Aamulla nää pojat päätti kello seittemästä eteenpäin vetää uusia pohjia ja vähän mäkin koitin, mutta eihän mulle mikään nouse päähän tässä kankkusessa.

Ahdistaa. Oma syy taas, mitäs läträsin viinaksien kanssa.
Ahdistaa myös mun elämä yleisesti ottaen. Ja ketuttaa ku ihmiset pyytää mua koko ajan jonnekki. Ihanaahan se on, että ne muistaa että oon olemassa, mut mulle tulee aina tosi paha mieli ku joudun kieltäytymään. Tai nyökyttelemään, että "joo niin me tehdään" ihan vaan että saisin asian loppuunkäsiteltyä. Olen siis valtavan ilonen että ihmiset kaikkien näitten mun sairaanaolovuosien jälkeen vieläkin haluu mut seuraansa. Se on vaa niin sydäntä raastavaa ajatella, että en yksinkertasesti pysty menemään mukaan kalsatamaan, festareille, vaikka istuttamaan vittu mäntyä. Pahoittelen kielenkäyttöäni.

Tää mun sairaus murtaa koko ajan pieniä paljoa mun sydämestä.
Oon kyllästynyt sotimaan mun sairauksia vastaan. Niin totaallisen kyllästynyt.

Mut mitä muutakaan mä voin tehä. Jos luovutan, muitten - eli mun vanhempien - sydämet särkyy. Eikä vaan pala sydämestä, vaan koko hela hoito.