Ei helevata että mä vihaan teräaseita. Pelkään niitä kuollakseni. Oon aina ihan kauhuissaan ku vaikka poikaystävä käyttää terävää veistä. Saan kylmiä väreitä ku katon ku joku leikkaa sipulia. Hyi @!%?# !
Pelkään niin tajuttoman paljon että ihmisille sattuu jotain. Kun katon ku se joku leikkaa sitä sipulia alan melkee itkemään - en sipulin vaikutuksesta vaan siitä ku nään mun päässä miten joltain kohta puuttuu sormi.
Oon joskus aikasemmin kirjottanu siitä miten piilottelen teräaseita ja sehän on vieläkin voimassa. Ahistaa nukkua veisten lähellä, koska mulla on sellanen tunne, että puukotan jonkun unissani. Siihenhän oiski vasta kiva herätä ku jonkun sisälmykset on kädessä.
Just viimeks eilen näin mun sieluni silmin miten katkasin ihmisen pään miekalla vahingossa. Tiiä yhtään mistä sain mielkiuvitukseeni sen miekan tai sen puun jota koitin hakata. Sitte hups vaan ni kaverilta tippu pää.
Mul ei oo mitään käsitystä mistä nää mun teräasepelot johtuu. Tietysti toi puukotuksen pelko on jotain käsittelemätöntä vihaa, vaikken keksikkkään mitään vihasuuden aihetta.
Kaikista kauheinta koko jutussa on se, että nään filminä mun päässä kaiken. Puukotukset ja kissan räjähtämiset. Koita tässä nyt sitte parantua jostain pakko-oireisesta häiriöstä, ku aina kun yritän jättää naputukset naputtelematta nään mun päässä miten joku räjähtää, liukastuu puukkoon, jää auton alle tai palaa elävänä.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Kauheita noi sun pakko-oireet :((
VastaaPoistaMinkä nimisiä lääkkeitä sulle on määrätty noihin sairauksiin?
VastaaPoistaEn nyt muista, että mikä vaikuttaa mihinkin, mutta mulla menee sellaset lääkkeet kun Lamictal, Abilify, Cipralex ja Ketipinor.
PoistaOk, tuttuja lääkkeitä :) Vaikka sulla onkin aika arsenaali noita lääkkeitä, niin silti sun oireet taitaa olla melko voimakkaita :/ tosin jos lääkkeitä ei olisi niin varmaan olisi vielä pahempia? Tosi upeeta, että sulla on kaikesta huolimatta poikaystävä ja ystäviäkin..itselläni kaverit ovat pikkuhiljaa kadonneet ja oma vikanihan se tietysti onkin. Koen etteivät he vaan voi tajuta ja ymmärtää ja häpeän niin paljon paniikkikohtauksiani ja pakko-oireita ettei kavereiden tapaaminen yksinkertaisesti enää ollut mielekästä. Tosin ei tämä yksinäisyyskään hyvä ole. Mies sentään vielä on rinnalla.
VastaaPoistaJuu onhan nää aika voimakkaita, ja pahenee ilman lääkkeitä, kokeiltu on :/
PoistaUpeeta munkin mielestä, että kai jo 4 vuoden sairastelun jälkeen paras kaveri on vieläkin rinnalla. Ja poikaystäväkin vielä mua kestää kaikista ongelmista huolimatta. Tututstuin tähän mun hyvään ystävääni, kenestä blogiteksteissä puhun, sairaalakoulussa, jotenka hän ymmärtää varmaan parhaiten kaikki paniikkikohtaukset sun muut :)
On mullakin nuo kaverit vähentynyt, taitaa kuulua asiaan :(
No, onneks sulla on vielä mies pysynyt rinnalla! Voitko puhua sille paniikkikohtauksista sun muista? Mä en oikeen voi muille kun tälle mun hyvälle ystävälle... Parhaan kaverin ja poikaystävän on jotenkin vaikee ymmärtää...
Tulipas taas romaani :D
Pystyn puhumaan miehelleni, koska hänellä itselläänkin on hoitoa vaativa mielenterveysongelma :) Eli yritetään molemmat ymmärtää toisiamme.
PoistaJoskus aikoinaan etsin kohtalotovereita ja tämä mies vastasi. Myöhemmin ihastuttiin ja rakastuttiin.
Edellinen pitkäaikainen suhde päättyi lopulta mun sairauden aiheuttamiin rajoituksiin ym ym, ja parempi niin. Ei ollut kiva jatkuvasti tuntea oloaan paskaks ja piilossa syödä lääkkeitä kun toinen ei vaan voi ymmärtää.