Gimme strength

Noin tunti sitten, enne terapiaa, kuuntelin yhtä ihanaa biisiä. Se on sellanen... voimaa antava biisi. Sellasista biiseistä tulee tunne, että voi tehä mitä vaan. Mua alko itkettämään. Tuli tosi vahvasti sellanen tunne, etten tahdokkaan luovuttaa. Se oli ihanaa, mutta samalla olo oli ihan voimaton. Varsinkin sen jälkeen. Vei jotenkin kaikki energiat pelkkä ajatuskin mun pelkojen kohtaamisesta. Ajatus siitä, etten luovuttaiskaan.
Terapia menikin sitte tosi huonosti. Istuin vaan omissa ajatuksissani koko 45 minuuttia, vaikka terapeutti kuinka koitti kaivaa musta ees jotain esille. Selailin mun maailman ihaninta puhelinta. Ihan hyvä se on muutenkin, mutta ihanimman siitä tekee se, että se on täynnä mulle tajuttoman tärkeetä, voimaa antavaa asiaa.

Olen tosi sekaisin mun ristiriitasista tunteista. Toisaalta: en jaksa enään. En jaksa enään yhtään. En kertakaikkiaan jaksa. Mun elämä on liian vaikeeta, että jaksaisin edes yrittää. En edes halua elää tässä maailmassa.

Toisaalta taas: asia jota rakastan, estää mua luovuttamasta sata prosenttisesti. Se kertoo mulle, että vielä on toivoa. Aina on toivoa. Sen opetus mulle on, että älä koskaan luovuta.

Nyt tarvitsen vain jostain voimaa kestääkseni kaiken tulevan. Jaksaakseni yrittää.