Melkein itken kun jalkani vievät mut tahtomattani roskaruokahyllyille. Melkein itken, kun käteni vapisevin ottein tarttuvat kaikkeen ympärilläni olevaan lihottavaan saastaan.
Päässäni kuuluu hiljainen järjen ääni, joka kieltää mua tekemästä sitä, ostamasta näitä asioita. Hiljennän tämän viimeisen pääni sisällä olevan järkevän asian, sen pienen hiljaisen järjen äänen, vilkuilen ympärilleni "eihän kukaan tuttu nää mitä tulin _taas_ kaupasta ostamaan" ja kipitän kassalle. Sydän hakkaa, kädet tärisee ja odotan vaan sitä hetkeä kun pääsen kotiin ahmimaan. Miksen ahmimisen jälkeen saa enää hiljennettyä järjen ääntäni? Miksi se huutaa mulle? Miksi se haukkuu mua?
Miksi se itkee?
Miksi se itkee?
Tiedän tuon tunteen... niin hirveää! Yritä jaksaa. En osaa neuvoa enkä auttaa, mutta mä tiedän, miltä tuo tuntuu... mutta kyllä se loppuu. Lopulta se loppuu. Sä selviät ja sulle tulee parempi olo. Yritä vaain tehdä se päätös ja pakottaa itsesi lopettamaan. Sitten se helvetti on poissa.
VastaaPoistaEn onnistu päätöksen teossa... Mun masennus huutaa ruokaa. Tää on hirveetä. Hirveetä pidättää itkua samalla kun syö. Se tuntuu niin pahalta, silti en osaa lopettaa sitä...
PoistaMulla ei ois ees voimia kestää koko syömisjuttuu nyt, muutenkin tosi masentunut olo. Kaupassa luulen, että ruoka helpottaa, mutta ruoan jälkeen on vielä paskempi olo.
Mun pitää saada joku järjestys elämääni, niin se ehkä saattaa loppua. Mutta miten ihmeessä mä nyt vaan yht'äkkiä järjestän elämäni?