Eilen oli tarkotus dokata kotona kaverin kans ja lähtee sielt poikaystävän luokse jatkoille. Mun suunnitelmat tietenki kusi. Jotenki unohtu et mun ulosliikkumiset riippuu kokonaa mun faijasta: tarviin autokyydin paikast toisee, koska panikoin nii pahasti.
Ilta loppu siihe et petin mun lupaukset, suututin poikaystävän, joka oli mua himassansa venannu, ja sammuin omaan sänkyyn helevatan yksinäisenä.
Oon muuten koittanu muistella, että koska viimeks ois ollu sellaset kännit et on korot katkennu ja on pyytäny kaveria peittelemään ku on sammumas puskaan. Ja et aamul ois sellanen tunne, ku ois päässä käynnissä joku 3. Maailmansota. En muista, mikä ei kyllä oo ihme, eihän niit iltoja muista seuraavana aamunakaa.
Nyt siis mulla on mission (impossible?): sit ku liikun taas ulkona ihan omin avuin, vedän sellaset kännit et oon viel viikon päästäki kännissä. Nyt siis vaan pohtimaan, että mistä ihmeen litkuista sellaset kännit saa.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ps. rakastan kommentteja :)