Oon tosissani pohtinu asioita ja huomannu esimerkiks, miten paljon mun herätessä toivon jo seuraavaa unihiekka-annosta. Ja miten sen saatuani pelkään sitä niin paljon, että ihme ku ei oo sydän jo tipahtanu varpaisiin. Sydän pamppaillen ja itku kurkussa oon tosi epätoivonen. Hoen aina vahingossa sellasta mantraa "Mitä jos saan paniikkikohtauksen", ku se ois joku ikivanha poppamiehen kirous. Aamulla ku avaan silmät, ekana mielessä on että "oispa ilta". Haluisin vaa nukkuu päiväst toisee, ettei tarttis pelätä. Oon entistä ahkerammin suunnitellu mun elämää jos se jää neljän seinän sisälle: häät, ammatti ja ehkä pidän kerran viikossa kavereille kestit, että niitäki näkis. Sounds like a plan. Toistaseks oon viel kuitenki henkisesti hereillä. Oon kiinnitelly tauluja ja muutenki ollu aikaansaava, unelmoin vielki lävistyksistä ja niin monesta tatuoinnista, että tarttis varmaa lisäraajoja. Pelkään kuitenki et vajoon taas pohjalle... Luoja auta mua. Heaven help me.
En oo taas liikkunu ulko-ovee syvemmälle ulkomaailmaan. Nää jutut muuttuu aina tavoiks, joten ehkä mul on nyt tapa olla menemättä ulos tai olla astumatta vaan ulko-ovest.
En oo taas liikkunu ulko-ovee syvemmälle ulkomaailmaan. Nää jutut muuttuu aina tavoiks, joten ehkä mul on nyt tapa olla menemättä ulos tai olla astumatta vaan ulko-ovest.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ps. rakastan kommentteja :)