Päihteiden yö

Taiteiden yönä oli tarkotus taiteilla jäätelöö ja karaokee parhaan kaverin luona. Bestiksen naapurien korvat kiittää, ku en selvinny sinne. Päädyttiinki siis pienellä porukalla sanataiteilemaan aliasjuomapelin merkeissä mun poikaystävän luokse. Illan suurin tavote, kamalaan känniin pääsy, saavutettiin ja meno oli sen mukasta. Päihteiden yö tosiaan. Uskalsin jopa jäädä poikaystävän luokse yöks, mikä on sellanen juttu mitä kammoksun mun paniikkikohtauksien takii. Jos kert oon kotonaki lähes koko aika paniikis, ni kuinka kovaa panikoin sitte muualla? Kovaa. Jos panikoinnist vois saada pokaalin, voittaisin sen hands down.
No, en kuitenkaa muistanu kyseistä asiaa murehtia, koska sammuin ku saunalyhty. Aamulla juttu oliki sitte eri. Olin niin kauheessa darrassa, että paniikkikohtauksien saanti oli itsestää selvää, joten karkasin kotiin häntä koipien välissä mahollisimman aikasin. Iskän piti tietenki kuskata.

Kotona sitte itkin mun surkeeta elämää. Kyyneleet ois tullu ku kusivirta kovassa vessahädäs jos en ois onnistunu vähä niitä pidättelemään. Tokihan itkeminen helpottaa, mut siit tulee nii... voimaton olo, et en kestä. Mua ahistaa nii syvästi, ku mietin mist jään paitsi. Mitä sellast en voi tehä, mihin mul ois oikeus ja mahollisuus. Ja kykyä. Koitan nii kauheesti suunnitella miten voisin välttää paniikkikohtaukset ja... siit ei tuu mitään.

Masennus on kova. Mitä jos en pysty enää menee tän harmaan kiven läpi?

  google.fi