I dream

Nyt voisin vähän jakaa mun pienenpieniä haaveita:

No ihan ekaks tämmönen yllätystoive; haluun tulla terveeks. Ees vähän. Liikkua ulkona omin avuin. Yksin. Hakuna matata. Tiiän miten paljon mun pitäis tehä töitä tän eteen, enkä tiiä oonko valmis. Pelottaa. Mitä jos en oo niin rohkea? Mitä jos epäonnistun? Taas. Kerran vuodessa mä tuun parempaan kuntoon, ja kerran vuodessa vajoon taas alas ja istun puol vuotta kotona. Kunnes saan taas voimaa yrittää uudestaan. Rohkeus puuttuu, tärisen koko ajatuksesta. Ulos? Ei helvetissä! Mut kukaa muukaa ei voi tehä tätä mun puolesta. On pakko yrittää itse. Ja pakko onnistua. Eilen otin edistysaskeleen: kävin Kampissa BUSSILLA(asun siis melkolailla Helsingin keskustassa). Hui. Siellä oli liikaa ihmisiä ja liian paljon pelottavia asioita mitä vois tapahtua. Bussimatka oli viel pelottavampi ku Kampissa olo. Mul oli jotenki lukkoon jäänyt olo. Mitä jos en ois päässy karkuun jos oisin saanu kohtauksen? Jos ovet ei ois avautunukkaa? No, mä selvisin, ja oon enemmän ku ylpeä. Mulla oli hyvä ja ymmärtäväinen tuki vierellä, ilman sitä en tuskin ois saanu itteeni liikkeelle.
Mun seuraavat haaveet liittyyki sitte siihen terveenä oloon: haluun tehä kaikkee mahollista mihin mul on samanlainen oikeus ku muillaki. En tarvii mitään suurta, oon pienestä onnellinen. En tarvii New Yorkia ja Havaijia, vaikka yhteen tiettyyn kaukaseen maahan oiski himo päästä. Mutta kaikki ajallaan.
Ekaks haluun kalastamaan. Vaik johonki ojaan mist ei ees saa kalaa. Juoda vähä olutta hyvässä seurassa joku rupunen itetehty onki kädessä. En oo kova kalamies, mut kalastaminen kuulostaa ihanalt nyt.
Haluun varastaa joltai ees yhden omenan. Niin kuuluu kaikkien tehä: käydä omenavarkaissa.
Haluun ulkoiluttaa mun koiraa, käydä oikee kunnon lenkillä, kesti kunto tai ei. Pitää sitä vapaana ja kattoo ku se juoksee. Se juoksee ku leijonat.

Haluun mennä ulos valokuvaamaan. Varsinki nyt, ku on lunta. Kesäki käy, I don't mind. En oo siis mikää valokuvaaja, todellakaan. Ihan vaa omaks iloks voisin kuluttaa vähä kameran akkuu, ja täyttää kameran kaikella turhuudella.

Haluun mennä kahvilaan! Lukee siellä kirjaa ja juoda vaikka kaakaota. Olla ihmisten ympäröimänä, ilman että pelkään sydän kurkussa ja kainalot hiessä paniikkikohtausta.

Haluun ostaa jotain, mitä vaan. Vaikka korun. En mitää kallista, oon aika rahan ahne. Mut jotain jostain muusta kaupasta ku lähialepasta.

Haluun baariin. En vetää perskännejä. Ihan vaa olemaan, ja vähän toki juomaan. Tutkimaan menoa ja ihmisiä.

Haluun myös mennä mun  kavereille juhlimaan. Mun kavereitten kavereille. Laivalle. Minne vaa mut on kutsuttu. En haluu kieltäytyy yhestäkää kutsusta mun paniikin takia.

Haluun vaan... olla rauhassa paniikilta, pakko-oireilta, psykoosijutuilta ja ahdistukselta. Ees hetken. Ei, hetki ei riitä. En oo valmis siihen, että tervehdyttyäni vajoon taas pohjamutiin rämpimään. Mut en tiiä voinko tehä asialle mitään. En oo koskaan halunnu mitään sairautta, ja aina oon tehny kaikkeni et pysyisin ulkonaliikkumiskunnossa. Mut se ei riitä. Mut en oo kai sittenkään valmis luovuttamaan, vaikka toisin luulin.

Pääasiassa haluun voida olla kavereitten kanssa tai yksin ja tehdä jotain tai olla tekemättä yhtään mitään, mun olotilasta - ei paniikista - riippuen.