"Olet vahva"

Otsikon kommentoi mulle eräs ihanainen. Heti alkoi olemaan tosi vahva olo. Ajattelin vain, miten vahva olenkaan, nyt sen tajusin :D Vieläkin elossa. Vieläkin jaksan hymyillä. Vieläkin haluan terveeks. Vaikka taas vajoisinki alas.

Olen myös vihanen. Terapeutti sanoo, että viha on hyvästä. Jos olisin tarpeeks vihanen maailmalle, saattaisin ajatella, että "vitut tästä, mä lähen ulos." Mutta en ole tarpeeks, vielä. Jonkin verran mä toki oon. Koko maailmankaikkeudelle ja mille lie luomakunnalle. Mutta en kai sitte tarpeeks. Tai ehkä en osaa kohdistaa mun vihaa oikeisiin asioihin?

 Jonain näistä päivistä tämä tyttö lähtee maailmalle (vaikka oliski vaan läheiseen kauppakeskukseen) vihaa pursuen mutta silti hymyillen, olen varma siitä. Ei tänään, ei huomenna. But some of these days.
Mulla onki asiaan liittyvä tavote/unelma: toukokuuhun mennessä mä dallailen läheisessä kauppakeskuksessa. Itse olen sinne omilla jaloillani kävellyt, ja kotiinkin kävelen. Vingutan ah niin ihanaa visaani, en tietenkää osta mitään tarpeellista turhaa, kuten en yleensäkkään. Olen hyvässä seurassa, tai mikä parempi: yksin. Siihenhän mennessä - ehkä - uskallan jo liikkua yksin. Mä nimittäin nautin oikeesti jokaisen seitsemän persoonani seurasta. Oon mielestäni aika kiva ja hyvää seuraa - ainaki itelleni, ku jutut ei lopu päästä kesken, ja hei: omat jutut, parhaat jutut. Eikä mulla edes ole pahemmin kavereita. On mulla paras kaveri, 2 hyvää ystävää ja poikaystävä, joita suuresti rakastan. Ja sitte yks kehen mulla on viha-rakkaussuhde. Ei siitä enempää, ettei mene vitutuksen puolelle mun olotilat.
Haluaisin kavereita, omaanki seuraan joskus kyllästyy. Ja mulla on seitsemän persoonan kanssa keskusteluaikaa sellaset 6 päivää. Seitsemäntenä päivänä nään kavereita. Mutta mistä sellasia kavereita saa? Tuleeko ne kotikäynnille tutustumaan? Mitäs sitte, ku ne haluu kahville ja leffaan ja syömään ja lintsille jajaj?
Netistä vois ehkä saada vaikka kaukosuhdekavereita, mutta oonki aika ujo, minkä just vähän aikaa sitte tajusin. On tosi vaikeeta mennä puhumaan kenellekkään, vaikka löytäisinki jonku kiinnostavan tyypin. Ja mitä sanoisin? "Ollaanko kavereita?" Pienenä oli niin helppoa ku saatto mennä lyömään jotain lapiolla päähän ja sitte oltiinki suurimmat ystävykset. Erottamattomat. Ainaki siihen asti kun se toinen tuli taas tajuihinsa :D