Mun kaveri puhu mulle ens kesästä. Se pyyteli mua kaikkialle: laivalle, mökille, paikkoihin juhlimaa yms. Tuli vähä haikee (oikee sana?) fiilis. Mua pelottaa. Mitä jos en tuu terveeks? Tai no, terveemmäks, nii terveeks et pystyisin liikkuu ulkona. Koko ajatus on mahoton. En käsitä miten muut uskaltaa. Pelkkä ajatus saa mut tärisemää ja sydän alkaa pamppailee tuhatta ja sataa.
Pelkään hallinnan menettämistä. Sitä mä pelkään, nyt sen tiiän. Oli se sitte avaimen katkeeminen lukkoon, tai toisen kuolema. Hallinnan menettäminen asioista maan ja taivaan välillä pelottaa mua niin saatanasti. Tiedän toki, ettei mikää avain nyt ala katkeemaan lukkoon, jos sitä varovasti käytän, mutta. Mutta. Niin voi käydä. Tai joku voi kuolla, enkä voi asialle yhtää mitään. Joten on aika vaikeeta lähtee ulos. Ulkona voi sattuu ja tapahtuu jotain hallitsematonta enemmän ku kotona. Voin törmätä johonki vihaseen sekopäähän, joka hakkaa mut - ei ois eka kerta. Joku voi haukkuu mua. Voin taittaa jalkani, enkä pysty enää kävelemään. Mitä mä sitte teen? Miten pääsen kotiin? Voin liukastuu ja mun housut voi ratkee perseestä. Voin kuolla. Voihan porkkanaanki tukehtuu, mutta mitkä on mahdollisuudet? Suurempi mahollisuus on mun mielestä kuolla ulkona ku kotona. Jos oon ulkona, voi kotona syttyy tulipalo. Ei sekää nyt tyhjästä syty, mutta pelkään silti. Jos oon äitin luona, lähen ulos ja kotona syttyy tulipalo - mitä meidän eläimet tekee? Ne palaa siellä, ku eihän ne uloskaa pääse!
Mun pakko-oireisella häiriöllä pelastan siis ihmisiä. Naputan pöytää, avaan ja suljen hanan tilanteesta riippuen 4-100 kertaa, lasken kaiken ja teen asioita mitä ei tarttis tehä 100 kertaa enemmän ku muut. Tarkistelen asioita. Suoristan johtoja. This fuckin sucks... enkä kuitenkaa voi lopettaa, vaikka kaikki mitä teen on kaiken järjen vastasta. Helppo ajatella, että miksen vaan lopeta. Yksinkertasesti lähe ulos, ja jätä pakkojuttuja tekemättä. Ja ajattelematta. Mut ei se mee niin. Aina ku koitan olla tekemättä niitä, nään filminä mun päässä miten joku räjähtää, miten eläimet kärsii ku ne palaa hengiltä, miten mä meinaan kuolla jos avain katkee lukkoon kun en pääsekkään kotiin.
Nyt itkettää.
Tässä mulla on blogi, joka kertoo... no, musta. Ja lisää musta. Ja mun elämäst diagnoosit seuranani.
se on tosi tärkeää, että oppisi hyväksymään asioita. että pystyisi sellaiseen asenteeseen, että 'no, sitten käy niin, sille ei yksinkertaisesti voi yhtään mitään.' tiedän että se on vaikeeta, sinulle varmaan tosi tosi vaikeeta, muttei mahotonta. se on ihana tunne, kun pystyy ajattelemaan niin, vaikka se veisikin aikaa. ♥
VastaaPoistaTollasta ajattelutapaa mä juuri yritän työstää :)Uskon sen, että se on ihanaa. Terapeutti tänään sano mulle, että elämä ois aika tylsää jos etukäteen tietäis kaiken mitä tapahtuu. You both have a point.
PoistaKiitos taas sulle olemassaolostasi ♥
"Pitää uskaltaa uskaltaa, muuten menee ihan sykkyrälle!"
VastaaPoistaMun poikaystävä aina toistelee tota mulle ku pelkään ja jännitän jotain, ja se on ihan hyvä neuvo. Omassa tahdissa vaan, hitaasti hyvä tulee, koska parantuminen kestää aina aikansa. :)
Jään seurailemaan sun blogia, tää vaikuttaa mielenkiintoselta, ja tsemppiä paljon jatkoon!
V & Y
http://oikeanelamankoekaniinit.blogspot.com
Tosi hyvä neuvo tosiaan!
PoistaKiitos tsempistä. Käyn kurkkaamassa ton... teidän(?) blogin :--)