Damnetidamndamn

Olin perjantaina pitkäst aikaa baarissa. Tollasessa lähipubissa hyvässä seurassa. Taisin kyl selvitä sinne vaa sen takii et olin muutenki aika jurrissa, jollon pelkään ja panikoin vähemmän ku normaalisti. Aamulla onki sitte eri stoori. Oon nii paniikis koko ajan et just ja just selviin ees ulos röökille.


Meijän auto on hajonnu. Kiitän Luojaa etten ollu kyydissä sillon, oisin kuollu paniikkiin. Nyt sitte liikun terapiaan vuokra-autolla, ku ei uskalla julkisilla mennä. Oon tossa vartin päästä lähössä poikaystävällekki käymää. Tai no, oon siellä tiistaihin asti, jollon iskä tulee hakemaan mut terapiaan.

Aateltii katella jotain sarjaa ja herkutella :)

Ps. Mun elämäntehtävä on ny tulla terveeks. Oon koittanu liikkuu ulkona päivittäin ees vähän. Vaik vaa kiertää talon. Vaik oon mennykki eteenpäi ni jotenki tuntuu, et ois mahotont parantuu.

Otsikoton

Tulin just kuukausittaiselta lääkärikäynniltä. Mun lääkäri oli vaihtunu, parempaa vai huonompaa suuntaa: hard to say. Lääkketki meni vaihtoo. Sain jotain pillereitä mitä otetaan aina ku on paniikkikohtaus tulossa. Masennus ja pakko-oirelääkkeille ei tehty mitään. Tai emmä kyllä pahemmin ymmärrä näit juttuja. :D
Meni myös lähete labroihin ja sydänfilmiin. Tiiä sitte millon niihinki pääsee. Hankalaa mennä lääkärii jos ei uskalla lähtee ovest ulos kunnolla. Sovittii et noin 3 viikon päästä viimeistää, eli mul on siihen asti aikaa harjotella ulkona oloo. Alkaa ahistaa pelkkä ajatuski.
Onhan ulkon ihanaa, mun ainoo haaveki on vaa päästä ulos, mut on siel myös aika saatanan kauheeta. Mähän oon siel ku paskahalvauksen saanu paniikkikohtauksieni kans.

Vaik oonki nyt selvinny muutaman kerran ulos ja pysyny hengissä, ni oon silti varma, etten koskaa tästä parane. Ei nää muutkaa diagnoosit mitää herkkua oo, mut kyl mä masennuksen ja pakko-oireiden kans selviin. Toisin ku nää paniikkikohtaukset vie mult melkee hengen. Tai ainaki tuntuu siltä.

Getting my life back together

En ookkaa kirjotellu vähään aikaan, on ollu vähän panikoimista käynnissä:
                                                                                                                                                                                                         google.fi
Ihme on tapahtunut: menin tulta päin, hakkasin sitä harmaata kivee minkä läpi pitäis päästä yms.
Mä olin ulkona! 
Lyhyesti, mutta kuitenki. Kaiken ulkona olon tein kyllä faijan kans, mut halkeen ylpeydestä ja ilosta.
Oon kiertäny taloa, kävelly ihan kunnon lenkin 2 kertaa, käyny viereisessä kaupassa, kävelly mun parhaan kaverin luokse (minne ei tosin oo mikää hirvee matka, muutama 100 metri :D) ja käyttäny koiran ulkona.
Meinasin joka kerta saada paniikkikohtauksen, mut päätin todistaa ittelleni et pystyn meenee eteenpäin. Enkä kuollu, vaik luulin niin.

Ulkon on ihan sika ihanaa. Herratsiisus mitä kaikkee oon missanu. Olin iha onnest soikeena ku ulkona sato ja sain kastuu ihan litimäräks :)

Life is smiling(ish).