~ 18 hours and counting

Viime viikonloppu oli aivan mahtava, laatuaikaa parhaan kaverin kanssa.
Sen jälkeen oon vaan möllöttänyt, laskenut päiviä. Päiviä mihin? Osastolta poispääsyyn!
Ja nyt olen vihdoinkin päässyt siihen pisteeseen, että jäljellä on enää alle 24 tuntia.

Mulla on siis huomenna kauan odotettu uloskirjaus. Ihmiset ei oikeen vaikuta siltä, että tää olis hyvä juttu. Mutta minkä minä asialle mahdan jos hoitajat sanoo, että heillä ei ole mulle enää mitään tarjottavaa. Vaikka ihmiset kuinka masistelee mun hoidon loppumista, mä oon ihan hyperinnoissani. Vähän pelottaa, kun tiedän kuinka paljon mun pitää tsempata. Mutta sitten vaan tsempataan.
Huomenna siis, noin klo 13, alkaa yhteisökahvit (potilaat ja hoitajat juo sumppia yhdessä) ja sen jälkeen tämä neiti jättää hyvästit tälle osastolle. En kuitenkaan ikuisiksi ajoiksi, koska marraskuussa tulen ainakin kahden viikon periodijaksolle.

~ 18 hours and counting.

24.9 on siirtokeskustelu. Eli siis hoitaja osastolta ja avohoidon joku psykologi tulee äitini luokse.
26.9 on uloskirjaus.

Se on ihan okei. Oikeestaan oon innoissani, kun pääsen vihdoinkin pois täältä. Toisaalta mua kyllä myös pelottaa, että mitä tapahtuu kun menen kotiin. Palaanko taas samaan pisteeseen missä olin aiemmin. Se piste ei kyllä ole hirveen kaukana.

Olen tässä parin kuukauden sisällä käynyt pari kertaa tutustumassa sellaiseen toimintakeskukseen. Tänään olin ensimmäistä kertaa siellä koko päivän (10-14). Mua pelotti aivan järkyttävän paljon. Meinasin matkan varrella kääntyä takasin osastolle päin vaikka kuinka monta kertaa, ja olisin varmasti kääntynytkin ellei osastolta olisi tullut hoitajaa saattamaan mua ovelle asti. Ei hitto mä pelkäsin. Olin ihan kauhusta kankeena. Mutta tää päivä meni oikeen hyvin. Siellä tehdään joka päivä lounas, ja en tiedä mitä tapahtui, mutta jotenkin mä päädyin tekemään sen. PELKÄSIN. Oon siis aivan tajuttoman surkee laittamaan ruokaa. Hyvä, ettei vedetkin aina pala pohjaan. Mutta mä selvisin! Oon niin tajuttoman ylpee musta.

Niin tajuttoman ylpee.