Success!

UPEAA! MAHTAVAA!

Mä olin laivalla! Selvisin! Oooh happy days!

Aamulla oli kauhee olo. Olin nukkunu tosi huonosti ku jännitti niin paljon, heräilin vaan keskellä yötä jatkuvasti.
Oi että miten mua jännittikään!
Vartin yli 7 oli lähtö terminaaliin. Sitä ennen popsin paniikkikohtauslääkkeitä - en kuitenkaan kaksin käsin, vaikka niin odotinkin. Terminaalissa haettiin liput ja oltiin niin myöhässä että ei tarvinnut jonottaa putkessa, mikä oli suuri helpotus. Se oli se mitä pelkäsin eniten. Se että siinä olis paljon muita ihmisiä ympärillä. Iskä siis saatto mut laivan sisäänkäynnille asti ja siitä se sitte lähti töihin. Minä, mun ystävä ja paraskaveri jonotettiin sitte infossa hyttiavaimia, mikä oli aika jännää. Siinä oli niin paljon muita ihmisiä hillumassa, enkä oikein osaa suunnistaa laivalla mihinkään mahdollisiin piilopaikkoihin. Noh, kuitenkaan en piilopaikkaa tarvinnut, vaan kaikki meni hyvin.
Jonotuksen jälkeen suunnattiin sitte hyttiin, ja hytistä hetken päästä baariin.

Ylitin todellaki itteni ja menin läpi sen harmaan kiven, kävin nimittäin maissa! Pelotti kauheesti (ei kuitenkaan niin paljoa ku aamulla, olin nimittäin jo sen verran kekkulissa), mutta lähettiin silti suuntaamaan superalkoon, mikä oli pieni virhe koska siellähän ois kannattanu käydä viimesenä. Mun moka, ku kinuin ensimmäisenä superalkoon. Sieltä sitte koitettiin raahata kauheeta kasaa juotavia mukana, mistä ei tietenkään tullu yhtään mitään. Teitä ei ollu aurattu, joten kärryt kaatu itse kullakin vähän väliä. Loppujen lopuks lavat piti teipata kiinni, ettei tarvinnu pyllistellä Viron kaduilla kaljoja noukkimassa.
Se liikkuminen niitten juomien kanssa oli niin vaikeeta, että todettiin että tilataan taxi terminaaliin eikä liikuta enää minnekkään.
Laivassa sitte kotisuomeen paluuta ootellessa juominen  jatkui (mulla meni ihan törkeesti rahaa). Jossain vaiheessa se meni vähän sellaseks lepäilyks, ku mulla tuli raja vastaan, eikä yksinkertasesti viinakset enää uponnut.
Sitten kello olikin jo 8 illalla ja palattiin Suomeen. Tätä seuras kauhee juomien keräily. Varsinki ystäväni
juomien noukkiminen, siltä kun hajos kaikki sen lavat keskelle tietä.

Nyt on sitte kaikki raajat, kädet ja jalat, pahasti kipeenä. Ja pää myös, johon olen taas ihan itse syyllinen.
No, jaffaa ja buranaa naamaan.

Treenausta

Oon vaan viettäny mun päivät nukkuen, tiiä sitte johtuuko se tästä jännityksestä vai masennuksesta.

Jokatapauksessa eilen oli hyvä päivä ja jaksoin pysyä hereillä. Näin terapiatunnilla Halosen. Ei, Halonen ei tullu vierailemaan vaan vietettiin mun terapiatunti ulkona. Kierreltiin ympäriinsä ja käytiin parissa kaupassa, joista toisen voisin rynnätä tältä istumalta tyhjentämään.

Eilen myös menin autokyydillä mun hyvän ystävän luokse. Sieltä lähettiin bussilla käymään läheisessä kiinalaisessa hakemassa ruokaa ja käveltiin takasin sen kämpille. Hui että oon hyvä! :D

Juotiin siinä sitte parisen kaljaa ja laulettiin singstaria.

Seuraavana yönä näin unta, että jos oikein keskityin, pystyin lentämään. ♥

Tänään mulla oli kuukausittainen päälääkäri. Saan yhden hyvältä maistuvan lääkkeen takasin, koska sen lopetuksen jälkeen oon ollu selkeesti masentuneempi. Toivottavasti tää muutos nyt auttaa mun masennukseen. 

Eihän kaikkee tietenkää voi lääkkeillä korjata, pitäis jaksaa käydä läpi tätä masennusta terapiassaki.

Jajajaj arvatkaa kuka lähtee huomenna laivalle? En minä. Vitsi vitsi, toki lähden. Tai ainaki yritän.

PS. Iskän kanssa puhuttiin, että jos se sais tulla saattaa mut sinne laivaan, mua ku pelottaa se putki niinmaanperkeleesti, ni sepä teki sellasen tempun että osti lipun laivaan, ihan vaan että pääsis saattaa mua. Ihanaa kun tukea löytyy.

Valentine's day

Tänään taas ylitin itteni. Suuresti...

Tämä tyttö kävi Forumissa! Kamppiin bussilla (oh my giddygosh), sieltä forumiin kävellen pyörähtämään, takas kamppiin ja kotiin sitten bussilla. Oh my...

Mun tosi hyvä ystävä tuli ulkoiluttamaan mua - tiedän, olen kuin koira ulkoiluttajieni kanssa - ja ku oli niin vilu niin päätettiin siis mennä bussilla. Mitä ihmettä? Mä oikeesti oon hengissä!

Forumissa alko ahistamaan ja kaveri sano että "ota paniikkikohtauspilleri", mutta en suostunu :o.

Kotona sitte meinas iskee paniikkikohtaus oikeen toden teolla. Pistin lempibiisin pyörimään, hengitin syvään ja hoin "huu zaa, huu zaa".

Erittäin hyvää ystävänpäivää kaikille!

Laivalle? Really?

Mulla oli  ihan kiva viikonloppu.

Ensiks menin torstaina poikaystävälle. Siellä vähän juotiin poikaystävän, sen veljen ja äidin ja sitte mun parhaan ystävän kanssa. Perjantaina oltiin ihan hissukseen vaan sen kotosalla, katteltii leffoja ja juotiin kokista :)
Lauantaina sitte iskä kuskas mut äidin luokse, missä värjäsin mutsin pään ja yks kaveri tuli vähän maistelemaan alkoholipitoisia juomia ja jäi yöks.

Tänään nyt tulin taas purkautumaan tänne. Itkettää jälleen. Ja mikäs muukaan ku laivalle lähtö. Tajusin n. 20 sekunttia sitten että sehän on jo ens viikon keskiviikkona. Voi perkele.

Siis mahotonta munkin ymmärtää että mua pelottaa näin paljon. Oon tän teille kertonu jo sata kertaa, mutta vielä kerran: ihan helvetin paljon. Nyt lentää kirosanat ja ärräpäät ja kädet tärisee ja sydän hakkaa. Oon vihanen. Miks piti mennä lupautumaan laivalle ku tiesin että saan paskahalvauksen? Ja silti, oon innoissani. Mitä jos pystynki? Mitä jos mitä jos mitä jos.

Tänään käytiin taas terapiassa läpi tota laivareissua. Että mitkä kohat jännittää eniten ja mitkä vähiten. Ja miten niistä voi selviytyä.
Vähiten  jännittää terminaali, siellä pääsee vessaan tai iskän autoon piiloon maailmalta. Siinä voi vielä perua pyhät päätöksensä ja peruu lupauksensa ja lähteä takas kotiin itkemään elämäänsä.
Eniten pelottaa se saatanan putki. Jos siihen asti selviin, oon selvästikki päättäny mennä laivaan. Päättäny pitää päätökseni ja lupaukseni ja tän hetkisten tuntemuksieni mukaan oon päättäny hypätä suoraan kuolemaani. Putkesta en pääse karkuun. Voinko kääntyä ympäri ja juosta takasin terminaaliin? Vai pystynkö kulkemaan sen loppuun ja juosta sitten vasta hyttiin piiloon kaikelta?
Se on se siirtyminen paikasta a paikkaan b. Esimerkiks myös maihin lähtö... no se taitaa olla jo mahotonta. Mutta se paikkojen vaihto ahdistaa. Niin paljon!
Osaisinpa selittää miten paljon. Osaisinpa kuvailla näitä mun tuntemuksia. Mua ei oo pitkään aikaan pelottanu näin paljoo, ja tiiän että ahistus kasvaa päivä päivältä. Mitä lähempänä tuo kyseinen keskiviikko on, sitä enemmän mua ahistaa. Keskiviikkoon mennessä mun sydän on tullu rinnasta ulos, en pysty kävelemään enkä tekemään mitään tän tärinän takia ja en sais happea vaikka ois happinaamarit käytössä.

Pakko mennä hakkaamaan mobeja WoWiin.

Don't cry your heart out

Tänään terapiassa sain kauheen itkukohtauksen.

Käytiin läpi tulevaa laivareissua ja muhun iski kovaa ja korkeelta se, miten paljon pelkään. Tiesinhän mä koko ajan että pelkään, mutta miten paljon, tuli mulle yllätyksenä.
Noh, alettiin käsittelemään taas tätä. Mistä mun pelot tulee? Mitä se on se mitä oikeesti pelkään? Vastaus on hallinnan menettämistä. Avuttomuutta. Pelkään avuttomuuden tunnetta ja hallinnan menettämistä niin paljon, etten uskalla mennä ulos. Niin paljon, että tyydyn elämääni kotirottana. Tai tyytyisin, ellei mua pelottais muiden ihmisten menetys. Kukaan jaksa mua loputtomiin oottaa. Ei poikaystävä, eikä parasystävä. Jossain vaiheessa kaikki siirtyy eteenpäin. Ei nekään kaikkea kestä.
Tuntuu hassulta ajatella muiden kestämistä, kuka ajattelis mun?

Koko laivamatkalle lupautuminen oli multa aika uhkarohkee veto. Loppujen lopuks taisin tehä sen vaa siks, ettei tarttis kuulla koko ajan asiasta. Kylhän mä sinne toki haluun, mutta pelottaa niin sa*****sti! Siis aivan mielettömästi.
Haluisin mennä myös maihin, mut sitä en oikee uskalla ees ajatella. Mua pelottaa jo ajatus terminaalista. Ahistaa ajatus, että mun pitäis kävellä siinä putkessa mikä johtaa laivaan. Ahistaa ajatus hytistä lähtemisestä. Baarissa istumisesta. Röökillä käymisestä. Tax free. Maihin. Putki. Baari. APUVA!
Sen jo tiedän ettei kellekkään käy pelkkä hytissä istuminen. Ei vaikka kuinka rukoilisin. Maihinki kaikki haluu. Mun ei tietenkään oo pakko mennä, mutta ei ne haluis mennä ilman muakaan. Kännissä kaikki on toki helpompaa sitte, mutta ei tarpeeks. Ei ne ahistukset viinaan huku, ne pirut osaa uida.

Koitan käydä mun mielessä läpi tätä tulevaa laivareissua. Koitan käydä sen läpi niin, ettei mitään pahaa tapahdukaan. Että selätän kaikki paniikit sun muut hirviöt.
Mulla on pari viikkoa aikaa kääntää mun mantralevyt toisinpäin. "Kaikki menee päin vittua" - ei näin. Vaan näin: "kaikki menee hyvin, you can do it, what doesn't kill me makes me stronger"

Ohmygodohmygodohmygod

Puhuttiin just ystävän kanssa että lähettäis päiväristeilylle parin viikon päästä. O ou.

Sen äiti ois kuulemma maksamassa osan mun reissusta, ihan vaan tsempatakseen mua. Ihania ihmisiä maailmassa.

Mua pelottaa jo nyt ihan tajuttoman suunnattoman hirveen paljon! Tarviin toimintasuunnitelman. Päässä pyörii. Laivalla on mun tuvapaikkoja, vessoja. Mutta ne saattaa olla varattuna. Ainaki mun pään sisällä tapahtuvassa kauhuskenaariossa kaikki vessat voi olla samaan aikaan varattuja ja 3849842 metrin pitusilla jonoilla varustettuina. No me otetaan hytti. Mitä jos ollaan kuudennessatuhannessamiljoonannessa kerroksessa ja hytti on pohjakerroksessa, ja saan paniikkikohtauksen. Voi ei... alkaa kädet hikoilemaan ja sydän pamppailemaan jo nyt. Mietin vaan miten kauheeta se on. Paniikkikohtauksen saanti nimittäin.

Ennen laivaan menoo vedän sopivat pohjat jos vaikka jännittäis vähemmän. Popsin myös mun paniikkikohtauspillereitä varmastikin kaksin käsin.
Uskallanko mennä maihin? Maissakin on turvapaikkoja. Mutta missä? Voinko mennä johonki Viron puskaan itkemään ja tärisemään, piiloon maailmalta? Mitä jos eksyn? Mitä jos mitä jos mitä jos vittu vaikka housut repee?
Tätä mun elämä on. Ainaista suunnittelua. Mun elämä riippuu paniikkikohtauksen tullessa piilopaikoista, joita ois paras löytyä. Ei oo hajuukaan mitä teen jos niitä ei löydy. Tarviin vedenpitävän suunnitelman, jossa ei saa olla yhtäkään epäonnistumisrakoa.
Loppujen lopuks mun suunnittelun kanssa käy niin, että mun pään sisällä kaikki maholliset pahat asiat tapahtuu ja oon ihan sekasin. En uskallakkaan. En varmasti.

Nyt pitäis alkaa treenaamaan... vähän enemmän tosissaan ja suurempia määriä ku oon valmis kestämään. En mieluummin treenais yhtään. Mutta... mä taisin vähä niinku luvata sivu suuni ihmisille (poikaystävä, parasystävä ja tää mun hyvä ystävä) että "hei lähetään laivalle!". Lupasin tän ennen ku sain mun päässä itelleni selväks miten mahdottomalta koko juttu kuulostaa.

Please, kertokaa joku mulle että kaikki menee hyvin.

The importance of a plan

Tänää oon menossa äidin kanssa mun ystävän äidin Aloe Vera -kutsuille.

Mua jännittää kauheesti. Pelkään että saan paniikkikohtauksen siellä kaikkien keskellä. Mitä ihmettä mä sitte teen?

Yks juttu mikä mua helpottaa paniikkikohtauksien aikaan on vessa. Vessat on mun turvapaikkoja. Niihin pääsen piiloon maailmalta paniikkikohtauksen iskiessä. Mun pitääki uloslähtiessä suunnitella ja miettiä mun matkareittiiä. Missä on vessoja? Mitä jos mua ei päästetä vessaan? Onko rahaa ostaa jotain, jos raflan pitäjä on niin pihi että päästää sinne vaan asiakkaita. Tarviin täydellisen ja virheettömän toimintasuunnitelman.
Mitäs sitte jos ei oo vessoja lähellä? Tai jos on iso jono. Mulla pitää olla valmiina mielessä joku paikka mihin pääsen piiloon. Yleensä jo tieto näistä mun piilopaikkojen läheisyydestä helpottaa niin paljon, ettei mulla tuu tarvetta maastoutua maailmalta. Mutta jos hoksaan, että joku spurgu on vieny mun piilopaikan tai, että vessaan pääsy on mahdotonta, on paniikkikohtauksen saanti lähes varmaa. Ahdistun ku tajuun, että joku muu on mun piilopaikassa, enkä pääsekkään sinne heti.
Mulle on siis tosi tärkeetä päästä piiloon jos saan paniikkikohtauksen. Varmaan vaa siks, että se on musta aika noloa, ku alkaa hikoilemaan, tärisemään, itkemään yms... Ois myös tosi hyvä jos mulla ois mun hyvä ystävä tai paraskaveri seurana. Yksin se on nimittäin aika kauheeta. Mutta sitte taas, mieluummin yksin ku vaikka poikaystävän seurassa.

Oon nyt kaksi päivää miettiny miten mun ehkä pitää lukittautua mun ystävän vessaan. Toisaalta jos saan paniikkikohtauksen voin aina juosta ulos parkkipaikan lähellä olevien puiden taakse piileskelemään.

The Weekend

Tänään taas parhaalle kaverille saunomaan ja kattomaan kasa kauhuleffoja, iik. Meil alkaa tulla jo tapa näistä lauantain sauna/leffailloista. Kummallaki kerralla paraskaverini on leiponu piirakan mulle (lue=itsellensä, jonka mä sitte päädyn syömään). On muute hyvää piirakkaa, luultavasti tälläki kerralla.
Ihan kivaa ku saan jotain tekemistä muuten mun aika dataustäytteisiin päiviini. Olin mä kyllä viimeyön poikaystävällä. Niin, meilllä loppu nyt keskiviikkona se kuuluisa tauko ja aiai ku mulla oli ikävä sitä! Olin nyt ensimmäistä kertaa tauon jälkeen sen luona yötä ja täytyy kyllä sanoo että hyvin meni. Olin tosi hyvällä tuulella koko ajan sen seurassa ja muutenkin nyt meillä tuntuu menevän tosi hyvin. Toivottavasti nää ei nyt oo ykspuolisia tuntemuksia...

Eilen mulla oli joku huonon onnen päivä. Ekaks mä rikoin mun kaljat ku pakkauksen kantokahva hajos, sit mä hävitin mun avaamattoman ja ainokaisen röökiaskin ja lopuks vielä vahingossa päätin pestä vähä lattioita poikaystävällä ku kaadoin läjän vettä lattialle.

Oltiin siis poikaystävällä parhaankaverin ja yhen poikaystävän kaverin, ja tietysti poikaystävän kanssa juomassa. Mulla ei pahemmin toi kalja jostain syystä uponnut ni päädyin vaa maistelemaan ja haaveilemaan nukkumaan menosta, olin nimittäin yllättävän väsynyt, vaikka en ollu mitään tehnykkään. Sit ku loppujen lopuks pääsin nukkumaan, nukuinki vaan sellaset neljä tuntia.

Nyt sitte väsyttääki oikeen olan takaa, mutta en uskalla hetkekskään silmiä ummistaa, etten vaa missaa saunailtaa.

1.2.

Eilinen oli hyvä päivä.

Heräsin jo kaheksalta, mikä on aikamoinen saavutus mulle. Menin kyllä aika aikasin toissayönä nukkumaanki, ku en kestäny enää seuraavan päivän odotusta. Terapiassaki vaan hihkuin "tänään, tänään!" Mulla siis loppu tipaton, ja sen kunniaks olin pyytäny vähän kavereita meille kekkeröimään.

Myös tauko pikaystävän kanssa loppu, mutta sillä oli puhelin kiinni ja se oli nukahtanu kotiinsa, joten luulin ettei se pääsekkää paikalle. Ilonen yllätys oli ku se hakkas mun ikkunaa illalla ja sano kiiruhtaneensa heti herättyään mun luokse ♥.

Paikalla siis loppujen lopuks oli mun parasystävä, sen serkku poikaystävänsä kanssa, mun yks toinen ystävä ja sitte mun poikaystävä.

Pelailtiin juomapelejä ja kuunneltiin musiikkia. Loppuillasta ku muut lähti koteihinsa, suuntasin poikaystävän ja kaverin kanssa läheiseen baariin. Ja sieltä pilkun jälkeen meille nukkumaan.
Vähän on joitain asioita hankala muistaa, mutta mulla oli kivaa, luulisin :)

Tänään mulla ei ookkaan sitte ihan niin hyvät tunnelmat tän kankkusen kanssa. Sen siitä saa. Ei kyllä tipattomalla tullu yhtään ikävä tätä seuraavan aamun olotilaa. Mietinki, että pitäiskö pitää vaikka huikaton helmikuu... Todennäkösesti en.