Babysteps

Alukshan mä olin osastolla sillä mielellä, että ei tästä koskaan kuitenkaan terveeks tulla.
Viime sunnuntaina sattu jotain. En tiedä mitä, mutta joku ruuvi mun päästä kiristy ja päätin, että aion päästä osastolta joskus pois. Niinpä olen tällä viikolla joka arkipäivä ollut jossain. Maanantaina näkemässä isääni ostoskeskuksessa jonne menin yksin julkisilla. Tiistaina torilla osaston kanssa. Keskiviikkona toisessa ostoskeskuksessa jonne menin taas yksin julkisilla (taas näkemässä isääni). Torstaina sairaalassa kirurgian päivystyksessä hoitajan kanssa, jonne mentiin kahdella eri julkisella kulkuneuvolla ja jonkin matkaa kävellen. Perjantaina taas torilla (eri tori kuin tiistaina) isän kanssa. Sinne kyllä mentiin autolla, koska olin niin poikki sairaalakäynnistä ja muutenkin sato vettä. Mutta harjoitusta silti.
!!!!!!!!!!!!!!

Mulla on ollut nyt pari tapaamista osaston psykologin kanssa. Se on ihan mukava ja fiksun olonen heppu. Vaikuttaa ymmärtäväiseltä. Sain siltä viikonloppuläksyksi kaksi monistetta, joista toisessa on yli 200 kohtaa, jotka pitää täyttää.

Sunnutaina pitää kello kuuteen mennessä palata paskalandiaan (osastolle). Sanavalinnastani voi varmasti päätellä kuinka innoissani asiasta olen. Joku päivä, someday, mun ei enää tarvitse mennä sinne.

Babysteps.